26.6.2012

Hääkakun koriste




Lupauduin jälleen tekemään tällaisen hääkakunkoristeen, vaikka viime kesän helteillä päätin, etten taatusti enää ala kesällä tällaista tekemään. No, samassa liemessä jälleen... Ehdin jo toivoa, että eilisestä saakka pystyssä pysynyt koriste olisi jo sen verran kuivanut, ettei nuukahtamisen vaaraa enää ole. Toisin kävi. Tuollahan tuo nyt makaa kahteen osaan katkenneena... Eikai se auta kuin jatkaa harjoituksia ja heittää yläkertaan harras pyyntö kuivemmista keleistä. =)



Pin It now!

24.6.2012

Ristiäiskakku




Ennen lomaa tein myös tällaisen ristiäiskakun. Sain Moonan äidiltä toiveen ruusu-vauvan tyylisestä lilja-vauvasta. Ihan suoralta kädeltä en tohtinut luvata, kun sellaista en ollut aiemmin kokeillut. Onnistuihan se muuten, mutta vauvan painosta johtuen liljan yhden terälehden kärki katkesi kakun päälle asetellessa. Pitäisi jotain kehitellä alimman terälehden tueksi.



Tässä kakussa jälleen peruskakkupohja ja täytteenä taisi olla vadelmia ja valkosuklaamoussea. Pinta itsetehtyä vaahtokarkkimassaa, jonka tein Lidlin karkeista. Tuliki hyvä massa, melkein voisi sanoa paremmaksi kuin Haribon karkeista. Hintakaan niissä ei päätä huimaa, kun 300g:n pussi maksaa vajaa 2e. Pitäisikin käydä hakemassa muutama kymmenen pussia varastoon. =D


Lämpimät onnittelut Moona Elena ja vanhemmat!


Pin It now!

20.6.2012

Valmistujaiskakku




Alkukuusta juhlimme pienellä porukalla nuorimman veljeni ja "Parhaan" siskoni valmistujaisia. Veli sai autoasentajan paperit ja sisko valmistui Luovin ammattiopistosta "Keittiömestariksi".  
Edelliselle päivälle tein hääkakut, joten sisarukseni joutuivat tyytymään tällaiseen pikapikaa väsättyyn kukka-koristeluun. Äiti teki kakun muuten, minä vain vedin kermat ja koristeet päälle.


Onnea Rakkaat Emilia ja Ossi!  Kaikkea hyvää työläisen elämään!

Pin It now!

18.6.2012

Rapatessa roiskuu... leivontablogeja kaivataan!




Blogin julkisivu- ja osoiteremontissa kävi kömmähdys ja blogilistani katosi bittiavaruuteen. Joitain sain pelastettua ja nekin pääasiassa bloggerin blogeja. Nyt olisi tarkoitukseni pikkuhiljaa keräillä blogeja uudelleen sivulleni.

Hyvä leivontabloggaaja, jos haluat helpottaa urakkaani, jätä kommentti tähän postaukseen blogiosoitteesi kera. Tervetuloa myös uudet blogit! Jospa nyt kesäloman aikana olisi aikaa tutustua uusiin blogeihin...

Pionilaakson osoite on täst edes www.pionilaakso.com, mutta toki myös vanhalla osoitteella löytää perille.

Pionilaaksossa vietetään nyt kesälomaa. Monen monta kakkua odottaa blogiin pääsyä, joten eiköhän joitakin postaksia lomallakin tule.
Leppoista kesää ihan kaikille, toivotaan että ilmat tästä hieman paranee... ja aurinkokin näyttäytyy paksun pilviverhon takaa!






Pin It now!

16.6.2012

Keijutyttöjen ristiäiskakku




Tänä viikonloppuna minulla on ollut tehtävänä kaksi niin erilaista ristiäiskakkua. Tämä ensimmäinen haettiin hetki sitten kaksostyttöjen Lumin ja Amelien juhliin. Juhlien teemana oli puutarhajuhlat ja myös kakku oli tarkoitus tehdä siihen aiheeseen sopivaksi. Toiveissa oli myös raikkaat perusvärit, ei siis tälläkertaa mitään hempeää ja romanttista. Muuten sain vapaat kädet. Eikä varmaan tarvi sanoakaan, että kakun suunnittelu vei mukanaan. 


Kakku oli mitoitettu 30 hlölle ja siinä oli 26 ja 20cm:n sokerikakkupohjat. Täytetoiveena oli prinsessakakun täyte ja sitä hieman sovellellen tein, jotta sain riittävän jämäkän kakuntäytteen kerroskakkuun. Pinta valmista karkkimassaa.

Keijuihin löytyy kuvallinen ohje täältä.




Onnea Lumi ja Amelie!


Pin It now!

10.6.2012

Kielokakku Saanan rippijuhliin




Tämä kielokakku meni tänään vietettäviin Saanan rippijuhliin. Kakun koristelu on taas niitä, vuosia sitten netin ihmeellisestä maailmasta blongattuja ideoita. Koristelusta haluttiin valko-vihreää ja kun sain muilta osin vapaat kädet, käytin tilanteen hyväksi. =)  Itse tykkään kovasti tämän tyylisestä yksinkertaisesta, mutta herkästä, koristelusta.


Sisuksiltaan kakku oli 8 munan sokerikakkupohja ja täytteenä vadelmia ja valkosuklaamoussea. Pinta valmista karkkimassaa, johon sekoitin DrOetkerin sokerimassaa. Tästä yhdistelmästä tulee aika hyvä massa. Ei repeile ja on tosi miellyttävä kaulia. Nyt sekoitin massoja suhteella 3/4 osaa karkkimassaa ja 1/4 osaa sokerimassaa.



Onnea Saana!


Pin It now!

7.6.2012

Alkukesän hääkakut



"Soi vihdoin kirkossa heleät kellot.
Kesän kynnys ja vihantaa niityt ja pellot.
Kaksi rakasta sydämet yhteen liittää
ja rakkaus kasvaa, se hehkuu, se riittää!"


Että voikin kuvien lataaminen puhelimesta koneelle olla joskus hidasta ja vaikeaa...

Nämä kermapintaiset hääkakut tein vajaa kaksi viikkoa sitten morsiamen äidin avustuksella. Kakkuja tehtiin kaiken kaikkiaan kuusi, joista tässä ensimmäisenä tarjolle menevät kakut. Morsiamen kotoa tulivat myös nuo  tavattoman kauniit, metalliset telineet. 




Kakuissa ihan perus sokerikakkupohja ja täytteenä mansikoita ja valkosuklaamoussea. Koristeeksi toivottiin valkosia kukkia ja keväänvihreää.

Kuvat eivät ole kyllä kovin kummoisia, kun unohdin kameran kotiin ja piti kuvata kännykällä. Vähän hassut on kuvakulmatkin, kun yritin saada nuo telineet näkymään.


Lämpimät onniittelut Kristiina ja Jaakko!





Pin It now!

4.6.2012

Hääpiparit




Samaisiin häihin, jonne meni tuo edellä postattu hääkakkukin, tein toiveiden mukaan koristeltuja pipareita reilu 75 kpl. Piparit tein Mansikkamäestä löytyvällä fantasiapiparkakkujen ohjeella. Koristelu valkoista ja oliivinvihreää pikeeriä.

Aikamoinen urakka tällaiselle "ei piparitaiturille" ja aika puuduttavaakin - ei minusta taida olla massatuotantoon. ;)


Lämpimät onnittelut Marjo ja Ville!


Pin It now!

2.6.2012

Hääkakku hopeisilla ruusuilla





Valmistujaiskakkujen sijaan minun perjantai kului tämän hääkakun kimpussa. Morsiamen toiveena oli valkea kerroskakku, oliivinvihreillä nauhoilla, hopeisilla ruusuilla ja valkoisilla hortensioilla. 

Kuvatessa oli  tosi hämärää, joten kuvista tuli tosi surkeat, eivätkä värit eivät vastaa alkuunkaan todellisuutta. Ruusuista tuli mielestäni kauniin hopeiset, vaikka eivät kuvassa siltä näytäkään.



Kakku mitoitettiin 75 hlölle. Pohjana toimi jälleen kerran kaakaolla maustettu voikakkupohja ja täytteeksi laitoin vadelmia ja suklaamoussea. Pinta FunCakesin ja sokerimassan sekoitusta.



Kaveriksi tein gluteenittoman ja laktoosittoman 5 munan pikkukakkusen.


Pin It now!