Vuosi sitten sain Biokialta testattavaksi erilaisia marjatuotteita. Karpalojauhe odotti malttamattomana käyttöön pääsyä, kun parasta ennen-päiväyskin läheni uhkaavasti. Kahvikakut kuuluvat olennaisesti jouluun, joten kehittelin Rouva Koiviston kahvikakusta karpaloisen version.
Tein kakkuja kaikkiaan neljä. Yksi pikkuinen kakku kärsi hieman vaurioita, joten se syötiin heti tuoreeltaan. Yksi kakku laitettiin pakastimeen jouluvieraita odottamaan ja kaksi kakkua viedään huomenna joulutervehdyksenä.
Valkosuklainen karpalokakku
175 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 dl kermaa
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl karpalojauhetta
150 g suklaarouhetta
1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää munat yksitellen välillä voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita keskenään kuiva-aineet ja suklaarouhe.
4. Lisää vaahtoon kerma ja kuiva-aineet.
5. Nostele taikina tasaisesti voideltuun kakkuvuokaan.
6. Paista 175 asteessa n. 1 tunti.
Koristele suklaasulalla ja nomparelleilla.
Pin It now!