15.7.2009

Mansiffee






Meilläkin herkuteltiin tässä jokin aika sitten Mansiffeellä. Tämä on herkkua, pikkuisen minun makuuni liian makeaa, mutta hyvää silti.

Laitan ohjeen tähän, vaikka se kyllä löytyy lähes jokaisesta kakkublogista.


Banoffee / Mansiffee


Pohja:

  • 300 g suklaa Digestive-keksejä tai tavallisia
  • 100 g voita

Täyte:

  • 397 g kondensoitua maitoa
  • mansikoita tai banaania
  • 2 dl vispikermaa
  • 2 tl vaniljasokeria

  1. Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.
  2. Pingota irtopohjavuoan pohjlle leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja hieman reunoille, nosta jääkaappiin jähmettymään hetkeksi.
  3. Irrota etiketit purkista ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin 3 tunniksi. (Purkki pitää olla koko keittämisen ajan kokonaan uppeluksissa) Tänä aikana se tiivistyy ja muuttuu toffeeksi. (Maidot voi keittää jo etukäteen ja säilyttää avaamattomana jääkaapissa juhlapäivään saakka.)
  4. Lusikoi toffee keksipohjan päälle. Pilko päälle tuoreita mansikoita.
  5. Vaahdota kerma ja mausta se.
    Pursota kerma mansikoiden päälle. Koristele.

Pin It now!

16 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen kakku! Reunat on tosi hienosti onnistuneet.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapas hyvältä! Ja näyttääkin! Mä en ite tosta banaanista niin tossa banoffeessa välitä (vaikka kyllä senkin kurkusta alas saa meneen, ei sillä :P ), mutta tätä versiota voisikin joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Pitäis saada ittellekki tota kondensoitua maitoa jostain,niin täytyis kyllä kokeilla tätä ja nimenomaan mansikoilla,ei banaanilla.

    VastaaPoista
  4. Oi oi oi oi oi tää näyttää niin mielettömän ihanalta =o)))

    VastaaPoista
  5. Upeasti toteutettu mansiffee! Ja nuo reunat - vau!

    VastaaPoista
  6. Oi oi, nyt kyllä munkin on ihan PAKKO saada hommattua tuota maitoa jostain!! =)

    VastaaPoista
  7. Voih... Tää on niin upean näköinen! Tekisipä mieli maistaa :P

    VastaaPoista
  8. Kaikki tekee tätä!Hö!:P
    Mistä sitä maitoa saa tai voiko sen korvaa jollain muulla?Tahtoo kans!!!:P

    VastaaPoista
  9. Voi että on hyvännäkönen kakku ja niin hyvääkin vielä kaiken lisäks! :)

    VastaaPoista
  10. Tosi kaunis :) Mieki tein Nuutin synttäreille tätä vaan unohin kuvata :/ Oli kyllä ihan älytön suosio tällä kaakulla vaik onnii mielettömän makiaa :)

    VastaaPoista
  11. Namskis, mä olen kokeillut vain kerran vadelmilla tätä ja sekin oli hyvää. Pitäis vielä testata banaanilla ja mansikoilla. :) Sun tekemä kakku on kyllä tosi upean näköinenkin!

    VastaaPoista
  12. Kiitos!

    Tätä tosiaankin kannattaa kokeilla. Ja tästä saa nopsasti kivaa tarjottavaa vieraille, jos vaan etukäteen keittää maidon kinuskiksi.

    Kati; Täällä Oulun seudulla maitoa löytyy ainakin joistakin Cittareista ja Stockmannin Herkusta. Käyppä kysyyn lähimmästä...

    VastaaPoista
  13. WAU!! Aivan mahtavan näköinen! Siis toi suklaakastike (?) ja kermavaahto tossa päällä tekee kyllä tästä super herkullisen näköisen!! Mulle banoffee oli kyllä liian makeaa, mut mietin just että jos sen tekis vaikka puolukoilla tai karpaloilla ni sitte vois sopia.. Vai olisko sulla jotain vinkkiä miten sitä makeutta sais tasapainotettua? Siitä kinuskista kun tulee ihan liian äklömakea, vaikkakin ah niin ihana ;)

    VastaaPoista
  14. Voi ihana mitä herkkua!! Tätä pitäis kyllä kokeilla näin mansikkaversiona. Banaani on testattu ja oli liian hyvää :D

    VastaaPoista
  15. hyvä idea kokeilla myös mansikoilla. Mä teen toffeen helpommalla, siis ihan perustoffeen keittäminen kermasta ym. Hyvää tulee, eikä ihan niin "ällömakeaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitääpä joskus kokeilla sillä... =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(