21.1.2011

Hempeät kukkatossut ja kokoamisohje




Lopultakin sain aikaiseksi useaan kertaan pyydetyn kokoamisohjeen näille vauvantossuille. Toivottavasti tästä on apua.


Tarvittavat välineet; (silikoni)alusta, sivellin, sakset, marsipaaniveitsi, kaulin sekä kaavat. Kaavat löytyvät täältä. Itse olen piirtänyt kaavat kakkupahville. Sen toinen puoli on vahattu, joten se ei niin helposti tartu massaan kiinni. Myös alumiinivuokien kannet ja vaikkapa maitopurkin pahvi käy, sekä tietysti leivinpaperi.


Kauli massasta paksuhko 2,5-3mm vahva levy. Piirrä kaavoja apuna käyttäen osien ääriviivat massalevylle.


Leikkaa osat saksilla tai veitsellä.


Merkkaa osiin myös keskietu ja keskitaka merkit.

Valmiit osat

Käännä kenkä-osa nurinpäin.

ja piirrä saumanvarat.

Taita saumanvarat veitsen pyöristettyä terää vasten ja sivele ne varovasti vedellä tai elintarvikeliimalla.

Käännä osa oikeinpäin ja kietaise se pohjan ympärille. Kohdista keskietu ja -takamerkit. Painele sormin tai veitsen kärjellä pohja kiinni saumanvaroihin.



Liimaa vedellä tai liimalla sivusauma kiinni.

Muotoile tossu muotoonsa ja laita tarvittaessa talouspaperia tms tukemaan kuivumisen ajaksi.

Liimaa remmi paikoilleen. Koristele.

Pin It now!

37 kommenttia:

  1. Tosi ihanat tossut! Kiitos selkeästä ohjeesta. Teitkö ne vaahtokarkkimassasta vai mistä? Meillä on teinin synttärit viikon päästä ja vähän mietin jos tekisin koripallotossut hänen kakun päälle, pienet sellaiset. Saisin samalla harjoitella näitä vauvan tossuja. Meillä ottaa vähän koville kaikilla että hän on niin iso, siitä ne tossut;)

    VastaaPoista
  2. Eiiikä miten suloiset!!<3

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavat tossuset....jospa joskus omilla pökkelösormillakin yrittäisin tehdä.

    VastaaPoista
  4. Ensi kerralla täytyy koittaa tätä kokoamisohjetta. Vaikuttaa vähän helpommalta ja nätimmältä tavalta kuin se millä viimeksi kokosin tossut ;)

    VastaaPoista
  5. Ihanat!! Pitää taas joskus testailla, kun tarvetta tällaisille ilmenee... ;)

    VastaaPoista
  6. Ihanat tossut! Kiitos kaunis näistä selkeistä ohjeista! Josko minäkin nyt uskaltaisin kokeilla :)

    VastaaPoista
  7. Tuli kyllä niin hyvään aikaan tää ohje, kiitos kaunis! Just eilen kokeilin paperista tehä, niin tää ohje helpottaa kyllä kun alan testaan marsipaanista tms.

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä ohjeesta! Jospa minä nyt onnistun tämän tossun teossa. Tennarit ja popot menee, mut tossut eivät ole onnistuneet ;)

    VastaaPoista
  9. Ihanat <3
    Kiitos hyvästä ja selkeästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  10. Nämä on ihanat, riittäisi vaan aikaa kokeilla :)

    VastaaPoista
  11. Olet kyllä synnynnäinen suutari;o)
    Kiitos kun jaoit tämän ohjeen kanssamme. Minäkin halua kokeilla, vaikkei ristiäisiä lähipiirissä olekaan.
    Aivan upeat tossukat.

    VastaaPoista
  12. Kiitos hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos hyvistä ohjeista! Nyt jäädään vain odottelemaan josko saataisiin sukuun pikkuisia, että pääsee kokeilemaan näitä :)

    VastaaPoista
  14. Kiitokset ihanasta ohjeesta!!! Täytyypi kokeilla kunhan aikaa on... Herttaiset tossulit!

    VastaaPoista
  15. Suloiset! Kiitos loistavasta ohjeesta.

    VastaaPoista
  16. Kiitos. Täytynee koittaa joskus uudestaan ja toivoa ettei mene jätekuljetuksen mukana eka koitoksien perässä =) Oot sää vaan taitava t.systerisi

    VastaaPoista
  17. No nyt mä tajuun.... kiitos ohjeesta, tossut on ihanat

    VastaaPoista
  18. Kuinka pitkä kuivumisaika tossuille kannattaa varata? Jos tekee vaahtokarkkimassasta? Tuleeko sokerimassasta liian hauras? Suunnitelmissa on testata tätä ohjetta :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos ja olkaapa hyvät! ;)

    Fredrika; Anteeksi, huomasin kysymyksesi vasta nyt, jotenkin se meni vaan ohi...

    Kyllä tossut on vaahtokarkkimassaa. Se on riittävän jäykkää ja kuivaa nopeaa.

    Anu; Minä poistin nuo paperitollerot jo tunnin päästä kokoamisesta. Yleensä teen tossut ja tennarit edellisenä päivänä ja sitten kakuntekopäivänä ne on jo ihan kuivat. Postittanutkin olen seuraavana päivänä.

    Sokerimassaa en ole näihin kokeillut, joten en osaa yhtään sanoa, miten kestää ja kuivaa. Marsipaanista ainakin onnistuu ja nyt talvellahan sekin kuivaa ihan kohtuu ajassa.

    VastaaPoista
  20. Kiitos selkeistä ohjeista, pakkohan näitä suloisuuksia on testattava itsekin joku kerta! :)

    VastaaPoista
  21. hei mikä minun tossuissa on vikana kun ne ei pysy " ryhdisää" tai kun rupean kasaamaan niin kaikki lähtsähtää? :)

    VastaaPoista
  22. Hei Lissu!

    Ensimmäisenä tulee mieleen että mistä massasta niitä teet? ja miten ohkaseksi kaulit massan? Minulla on kokemusta vain vaahtokarkkimassasta ja sekin ihan tuoreena on liian löysää. Massan tulee olla siis riittävän jäykkää. Vaahtokarkkimassaan voi lisätä tomusokeria jämäköittämään massaa.

    VastaaPoista
  23. Siis tein se vaahtokarkkimassasta ja sainkin nyt pysymään "ryhdissä" mutta uusi ongelma on se että miten sen tossun pohjan saa laitettua kiinni? Ohennanko "saumavaroja" vai kuinka?

    VastaaPoista
  24. Voi kun joskus sais syyn tehdä tälläiset tossut! Tai taidan joskus ottaa kaavat ja tehdä ne muuten vaan, ku nää on niin ihanat!

    VastaaPoista
  25. Todella selkeä ja hyvä ohje, kiitos siitä! Jospa joskus tohtisin kokeilla. :)
    Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
  26. Kiitos jälleen!

    Lissu; Liimaamiseen käytän vettä, se riittää vaahtismassan liimaksi. Muihin kannattanee käyttää elintarvikeliimaa.

    Saumoje en ohenna, vaan kuten ohjeessa lukee, sormin tai veitsen kärjellä painelen pohjaan kiinni.

    VastaaPoista
  27. Oi kun suloiset! <3 Ja kiitos hyvästä ohjeesta, näitä täytyykin kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  28. Ihanat kesätossut :D Selvästi suutarinlahjoja sinulla, mahtavia kenkiä putkahtelee vähän väliä :) Kiitoset kivasta ohjeesta!

    VastaaPoista
  29. Aivan ihanat tossut ja kiitos hyvistä ohjeista! Mahtavatkohan onnistua sokerimassalla?

    VastaaPoista
  30. Kiitos kommentoijille!

    Minka; Ollos hyvä vaan =) En kyllä osaa sanoa, sokerimassa on vaan huomattavasti pehmeämpää kuin mmf. Kannattaa kokeilla...

    VastaaPoista
  31. Ihanan selkeä ohje. Kiitos. Ei sitä tiedä, jos mummina joskus innostuu kokeilemaan..

    VastaaPoista
  32. Kiitos aivan älyttömän hyvästä ohjeesta. Tein ensimmäiset tossuni tällä ohjeella ja onnistuin mielestäni kohtuullisen hyvin - tosin kauas jäin sinun suloisista tuotoksistasi :).
    Omat tossuni löytyy täältä http://www.pullantuoksuinenkoti.com/2013/08/sopot-tossut-ristiaiskakkuun.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla, että ohjeesta oli apua!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(