30.7.2011

Lilja-hääkakut




Enpä minä muistanut kun nämäkin hääkakut lupasin tehdä, millaista on, kun mökissä asustaa pikkuruinen Villi. Pikkumies, joka taaperokärryllään huristelee ympäri taloa ja parkuu kun seinä ei siirry edestä. En minä muistanut miten vikkelästi pienet kädet poimivat kaiken suuhunsa. En muistanut miten täystyöllistetty on kun työnantaja on noin pieni.

Ilman miestäni en olisi näistä(kään) selvinnyt, etenkään, liekö stressin ansioita, kun sattui jälleen migreenikohtaus kakutekopäivälle.





Kakkuihin toivottiin fuksian-värisiä liljoja. Värimallina toimi kankaanpalanen. Keväällä jo värjäilin mallipaloja sokerimassasta ja marsipaanista. Morsian valitsi sitten niistä tällaisen tummahkon pinkin. Kukkiin toivottiin lisäksi paaaaljon kimalletta.

Kakuissa vaalea normikakkupohja ja täytteenä mansikkaa ja valkosuklaamoussea extrasuklaalla. Päällä itsetehty vaahtokarkkimassa, joka ei todellakaan ole mitenkään ihanteellinen massa näillä keleillä. Toiseksi suurimpaan kakkuun tulikin melkoisia kraatereita, joita ei sitten millään saanut edes peiteltyä. :(

Kakkukoristeeksi haluttiin samanlainen hääpari kuin Kielo-hääkakkuihin. Ei mikään helppo tehtävä nyt kun ilmankosteus on näin korkella. Monen monta versiota tein ja aina ne nuokahtivat. Tämäkin kakun päälle tullut versio on kallistunut, mutta kelpasi tilaajalle, vaikka itse olin sen jo vinttaamassa roskakoriin.



Kakkuja oli yhteensä 5. Nämä alla olevat 4 ja sitten tuo ylin pikkukakku.


Voi kunpa tulisi jo syksy, lempivuodenaikani, sen ihanat viileät kuulaat päivät. Kyllä kesän lämpöä on jo "nautittu" riittävästi...

Pin It now!

17 kommenttia:

  1. Upeat liljakakut, taas kerran :) en ymmärrä miten saat näillä helteillä kakut pysymään koossa, saati sitten noin kauniiksi. Rauhallisempaa viikonlopun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit kakut, kuten yleensäkin.upeat värit!

    VastaaPoista
  3. Kauniit kakut olet kuitenkin saanut aikaiseksi, se on vaan se itsekritiikki aina niin kovaa :)
    Syksyä ootan minäkin, täällä pohjoisessakin on ollu niin kuumaa ja kosteaa, ei matotkaan meinannee kuivata sitten millään. Mutta kyllä se syksy sieltä jo kohta tulee :)

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kauniita!! Juu, todella tuttu tuo tunne kun kaikki haluaa juuri silloin kaikkea mahdollista ja huutelevat korvan vieressä kun oot kakkuja tekemässä.... se on sitä. =D

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköisiä kakkuja!

    VastaaPoista
  6. Kyllä mä monesti oon miettiny että miten sä saat aikaseks näin paljon kakkuja, (ja noin upeita) kun sulla on pieniä lapsia.
    Upeat liljat!

    VastaaPoista
  7. Voi kun on kauniit kakut!

    VastaaPoista
  8. Tosi ihanat ja kaunis koristelu! Sulla on aivan ihania nuot liljankukat.

    VastaaPoista
  9. Samaa täälläkin koetaan välillä kun touhu-täti pyörii jaloissa ja äidin huomiota kun ei saisi viedä kukaan tai mikään muu... Yleensä juuri kriittisellä hetkellä nti haluaa/tarvii/vaatii jotain. Ihanaa että muillakin on samaa 'ongelmaa' :D

    VastaaPoista
  10. Mahtavan upeat kakut jälleen!
    Tutulta kuulostaa myös täällä tuo ongelma... Onneksi olen nyt kesän mittaan isompien kakku-urakoiden aikaan saanut lastenhoitoapua sieltä sun täältä, ei niistä päivistä olis muuten hengissä selvinnyt.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista!
    Mukava kuulla, etten ole ainoa, jolla on tämä "ongelma". Pääsääntöisesti teen kakkuja niin vähän kerrallaan että pikkumiehen päiväunien aikaan jo pääsee pitkälle. Suurimman ongelman toi nämä 2 hääkakkuprojektia. Nyt ne on onnellisesti ohi...

    VastaaPoista
  12. Oih... Niistä tuli kyllä kauniit <3 <3 <3
    Ja upean värin sait aikaan ;)

    VastaaPoista
  13. Oi kun ovat kauniita ja ihanat liljat!

    VastaaPoista
  14. Valtavan kauniit kakut, just sopivaa herkkyyttä hääkakkuihin :)

    VastaaPoista
  15. Niin kauniit kakut, oh, hoh, ei voi kuin huokailla kun katsoo...

    VastaaPoista
  16. Paljonko 6 munainen kakku tarvitsee marsipaania päälle? Grammoina ? Olen ostamassa marsipaania mutta tarvitsisin suurinpiirtein gramma määrän, ettei sitä ole liian vähän. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Itse varaan 6 munan kakkuun vähintään 750g massaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(