21.7.2011

Vaniljaista mansikkakakkua ja suklaakastiketta




Muutama päivä sitten vietimme 14-vuotis hääpäivää. Pakastimesta löytyi tällainen pikkarainen hyytelökakku, jonka tein jo kesän alussa ylijääneistä kakuntäytteistä.

Pohjana keksipohja digestive-kekseistä ja voisulasta. Täytteenä vaniljamoussea. Nostin kakun sulamaan muutamaa tuntia ennen tarjoilua. Päälle keitin Hellapoliisin ohjeella suklaakastikkeen. Kakusta tuli ihanan pehmeä. Jos haluaa täytteestä hyytelömäisemmän, kannattaa lisätä muutama liivatelehti.


Vaniljainen mansikkakakku (18cm:n vuokaan)

Pohja:
200g digestive-keksejä
30g voisulaa

Vaniljatäyte:
2,5 dl kermaa
200g vaniljatuorejuustoa
sokeria maun mukaan
1 liivatelehti
1 rkl vettä tai sitruunamehua

Suklaakastike:

50g Muscovado-sokeria
4 rkl siirappia
1 dl vettä
175 g tummaa suklaata

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Taputtele leivonpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto ja sokeri. Liuota lionnut liivatelehti kuumaan mehuun ja lisää ohuena nauhana täytteen sekaan. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään.

Laita kattilaan sokeri, siirappi ja vesi. Anna kiehua, kunnes sokeri sulaa. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Kaada jäähtynyt kastike kakun päälle ja koristele tuoreilla mansikoilla.


Pin It now!

11 kommenttia:

  1. Namskis =)

    -Tuija-

    VastaaPoista
  2. uijui, kun näyttää herkulliselta!! Ja varmasti myös oli sitä :)

    VastaaPoista
  3. Ai että on kyllä herkullisen näköinen!!

    VastaaPoista
  4. Oi hyvänen aika mikä herkku! Tuo valuva suklaakastike on täydellisen syntisen hyvän näköistä =o)

    VastaaPoista
  5. Ööhöm.... Niiin hyvännäköistä etten enää osaa sanoa mitään... :P
    Ja onnittelut <3

    VastaaPoista
  6. Näyttää hyvältä! Hauska idea laittaa kastiketta juustokakun päälle. Pitääpä itsekin testata joku päivä =)

    VastaaPoista
  7. Näyyttää siltä, että vois kielellä lipasta tuota valuvaa suklaata :)

    Mila

    VastaaPoista
  8. Tulin vastavierailulle tänne! Kiitos kommentistasi blogissani, kyllä aina mieltä lämmittää kun blogia kehutaan. Sinunkin blogisi on ihana, poikkean varmasti toistekin! Hyvää viikonjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaunis ongelmani ratkaisseesta kommentistasi linkkisisältöineen <3

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana kakku ! Kauniita kakkuja olet tehnyt enemmänkin varmalla tyylilläsi.
    Mukavaa elokuuta !

    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(