6.4.2013

Marenkikäärö sitruunasydämellä




Leivontafoorumin kesäkuun 2010 raparperi-haasteesta bongasin herkullisen kuuloisen reseptin. Pitkään se on ollut mielessä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla ohjetta. Raparperiä ei meidän pakastimesta löytynyt, joten vaihdoin sen sitruunaan.

Mielettömän hyvää, suosittelen kokeilemaan!

Marenkikäärö:
Valmista ensin marenki, niin pääset vähemmällä tiskillä. ;)

Marenki:
2 munan valkuaista
1,5 dl sokeria

Erottele kahdesta munasta valkuaiset ja laita ne puhtaaseen, kuivaan kulhoon. Vatkaa valkuaisia vaahdoksi. Lisää pikkuhiljaa sokeri. Laita massa pursotinpussiin.

Torttupohja:
3 munaa
2 munan keltuaista
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Mittaa jauhot kulhoon ja sekoita siihen leivinjauhe. Lisää ne vaahdon joukkoon siivilän läpi. Sekoita varovasti nostellen.
Kaada taikina leivonpaperilla vuoratulle pellille. Pursota päälle marengista raitoja. Jätä raitojen väliin 1-2 cm.
Paista 175 asteessa vajaa 20 minuuttia. Anna jäähtyä ilman peittoa. Kumoa torttupohja vasta jäähtyneenä.

Täyte:
2 dl kermaa
0,5 prk sitruunatuorejuustoa
sokeria maun mukaan

0,5 prk lemon curdia

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto. Mausta sokerilla.
Levitä lemon curd ja sitruunavaahto torttupohjan päälle. Kääri rullalle. Anna maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.


Pin It now!

15 kommenttia:

  1. todella herkullisen näköinen kakku. harmi kun ei ole kermaa kaapissa, muuten olisin heti mennyt tällasta tekemään :)

    VastaaPoista
  2. Todella herkun näköinen. Kokeiluun menee!

    VastaaPoista
  3. Namskis, marenki o mun herkkua, se vaaaaaan o nii suuhun sopivaa. Ohoje kuulostaa aika mainiolle... Puttaalla Revontorilla o aiva taivaalline heviosasto, sielä näky eile olevan rapalperiä, Hollannissta asti oli tullu.

    Vasta kävin Linnanmaan Rismasa ja myyjälle narisin, ku niiiiii isosa kaupasa ei ollu yhen mittää tuoretta marjaa, Revontorilla o ollu läpi talaven mansikkaa, pensasmustikkaa, boysenmarjaa ja vadelmia ja se o sentää aika pieni kauppa, mutta valikoimat kertakaikkise loistavat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On se vaan hyvää...
      Onpas siellä hyvät valikoimat. =0 Eipä kyllä tullut mieleenikään mennä Kiimingin Ateriasta kurkkaan olisiko siellä. Saattais vaikka ollakki, sielläkin kun on hyvä hevi-osasto.

      Poista
  4. Nams miten herkun näköistä! Mä rrrakastan sitruunan ja marengin yhdistelmää! <3

    VastaaPoista
  5. Enpä oo ennen nähny tällasta kääretorttua; maun lisäksi marenki antaa leikkisän ulkomuodon! :) Varmahan hyvvää!

    VastaaPoista
  6. Ihan uus tuttavuus mulle, mutta tosi herkullisen näköinen!

    VastaaPoista
  7. Namskis-sanalla olisin minäkin aloittanut....vaan kerta Anne sen jä ehti käyttää aloitankin sanalla

    vallloittavan ihana kääris, niin kaunis pintakin.... raparperia kyllä olis pakastimessa, vaan taitaa sitruunaisena olla meidän mieleen enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin päädyin maistellessa siihen lopputulokseen, ettei raparperin puuttuminen haitannu yhtään. Oli kyllä niiiin hyvää!

      Poista
  8. KIITOS aivan ihanasta ohjeesta. Heti piti päästä tekemään sitä ja kyllä kannatti. Kääretorttu on todella hyvää! Suosittelen!

    VastaaPoista
  9. Näyttää ihanalta. Marenki on myös sellainen, mistä on alkanut tykätä vasta kakkuilun myötä.

    VastaaPoista
  10. Testasin tätä ja oli kyllä hyvää ja helppo tehdä! Täytteeksi laitoin lakkoja ja naapurikin tykkäsi, vaikkei lakoista tykkääkään :D Tulee kyllä toistekin tehtyä!
    makiaaminnalta.blogspot.fi/2014/05/marenkikaaris.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Voi kunpa muistaisi itsekin näitä vanhoja kokeilla uudelleen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(