16.9.2009

"Äiti ei olekaan prinsessa"-kakku


Otsikko sen jo kertoikin, meidän äiti ei ole enää prinsessa. ;D


Synttäripäiväni lähestyessä innokas kakunleipojakaverini alkoi kysellä, että millainen prinsessakakku sinulle äiti tehdään? Kun sitten pikkuneiti pettymystään niellen katseli valmista kakkua, kuului vain kysymys: "Etkö sinä äiti olekaan enää prinsessa?


Tällainen on siis "Ei prinsessa"-äidin synttärikakku. Ei ollenkaan sellainen, kun piti tulla, mutta kakku kuitenkin.











Kakku kuorrutettu jälleen vaahtokarkkimassalla ja ruusut myös sitä samaa, lehdet tosin marsipaania. Sisällä peruskakkupohja ja täytteenä kondensoidustamaidosta keitetty kinuski kermavaahtoon sekoitettuna ja lisänä vademahilloa. Ihan mukavan makuinen, muttei siltikään voita valkosuklaakermaa...



Ruusut jo vähän rupsahtaneet, niinkuin taitaa olla juhlien sankarikin. Onnekseni sain mieheltäni alimmassa kuvassa olevaa ihmevoidetta. Sitä en vain ymmärtänyt että miksi tuo on tarkoitettu yökäyttöön? Kaippa miehet pitävät unissaan hymyilevistä naisista...

Iloista syksyä kaikille ja pitäkäähän hymy huulilla!!!



Pin It now!

43 kommenttia:

  1. No Onnittelut syntymäpäiväsankarille! Kaunis kakku! Ihanat ruusut! Laitahan joskus vaihekuvia miten teet! Ihania nuo lapset!:)

    VastaaPoista
  2. Ihana ja kauniin värinen kakku! Todella kauniit ruusut ja herkkyyttä lisää nuo irrallaan olevat terälehdet. <3

    VastaaPoista
  3. Yksinkertainen, hempeä, aivan täydellinen täytekakku! Oikeasti, tämä kakku on kyllä mielestäni kympin suoritus. Yksinkertaisuus on kaunista.

    VastaaPoista
  4. Olet sinä prinsessa! Kakku on todella kaunis ja ihanan värinen. Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon :) Ihanat värit tässäkin kakussa ja yksinkertaisen kaunis!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut myös täältä! Kakku on taas todella ihana :) Niin kaunis!

    VastaaPoista
  7. Jos ei ole enää prinsessa, niin sehän sitten meinaa arvonnousua seuraavalle portaalle, eli: Onnea Kuningattarelle!!! Todella kaunis kuningatarkakku ja ruusut! En ymmärrä miten saat mmf:stä tuollaista jälkeä. Mä kokeilin taikinaa KERRAN, enkä meinaa toiste enää koklata. Huh, miten sotkuista hommaa... Tuntui ettei käsiä saa puhtaaksi ikinä!

    VastaaPoista
  8. Höpönpöpön rupsahduksille! Nuo ruusut on justiin KAUNIITA :) Olin oikeastikin niistä kommentoimassa alunperin ja sitten vielä luin että blogin pitäjä väittää niitä rupsahtaneiksi? Höpöhöpö! Pitänee sinun hankkia silmälasit, että näet niiden olevan kauniit (rupsahduksista ei näy jälkeäkään :D)

    ..Kakku on myös kaunis. Ihana väri ja kauniit nuo irronneet terälehdet. Siis AIVAN ihana kakku :)

    VastaaPoista
  9. Oikein paljon onnea!!!
    Ja höh, mehän ollaan ikinuoria eikä mistään rupsahduksista ole tietoakaan! ;D

    Kakku on TODELLA kaunis ja herkkä, tykkään!

    VastaaPoista
  10. Oikein paljon onnea!
    Vaihekuvat voisi olla kyllä kivat noille sun mmf taiteiluille...

    VastaaPoista
  11. Onnea! Ihana pinta kakussa!! Kukat taitavat olla yhtä ihania kuin sankari! Lahja on hupaisa :)

    VastaaPoista
  12. sari, berry friends17.9.2009 klo 9.18

    Nuo lapset ovat sitten kerrassaan ihania :) Kakku todella yksinkertaisesti kaunis ja ruusuissa ei ole rupsahtaneisuudesta tietoakaan!

    VastaaPoista
  13. sari, berry friends17.9.2009 klo 9.23

    Pakko oli vielä kirjottaa...
    Olin poistumassa sivultasi, kun meidän Nella näki vilauksen kakustasi ja sanoi laitapa uudestaan se kakku. Minähän laitoin ja siihen neiti tuumasi, et onpa hienot ruusut. Se on varmaan tainnut ostaa ne kaupasta. Vastasin sit et kyllä ne on ite tehty, ettei kaupasta saa noin upeita!

    VastaaPoista
  14. Onna Onnea <3 Ihana kakkua!

    VastaaPoista
  15. Ihanan hempeä Kuningatar-kakku :) Onnittelut tulevat myöhässä tuttuun tapaan... Millä värillä värjäsit nuo lehdet. Ovat kyllä tosi aidon väriset! Kaikkea Hyvää seuraavaan vuoteen <3

    VastaaPoista
  16. Onnea onnea synttäreiden johdosta!! Samaa mieltä Ruusperin Rouvan kanssa, tämän kakun voi nimetä Kuningatar-kakuksi!! Upea kakku, kauniit värit!!

    VastaaPoista
  17. Kiitos,kiitos onnitteluista ja ihanista sanoista! Onhan se tosi että nainen vanhetessaan vain paranee, jos ei ulkonäöltään, niin ainakin luonteeltaan. ;D

    Mari ja Miiuska; Voinhan minä joskus laittaa, vaikka minä teen ruusuja monella tekniikalla, ihan mikä milloinkin hyvältä tuntuu...

    Vauvapaakari; Kannattaa kokeilla uudelleen. Kyllä minäkin ekakerralla olin ihan pulassa massan kanssa. ;)

    Sari; =D

    Ruusperin Rouva; Noihin lehtiin käytin Sugarflairin Dark Brown ja Gooseberry värejä.

    VastaaPoista
  18. Ihmettelen edelleen miten saat vaahtistaikinasta NOIN TASAISTA jälkeä!!! En ole vielä ehtinyt reseptiäsi kokeilemaan, varmasti aion kokeilla kun seuraavan kerran tarvitsen vaahtistaikinaa. Huhhuh!
    Aivan mielettömän yksinkertaisen kaunis kakku, kertakaikkiaan! Ruusut ovat erittäin kauniit, ei merkkiäkään rupsahtamisesta, höpsis! :)
    p.s. myöhäiset onnittelut! :)

    VastaaPoista
  19. Myöhästyneet onnittelut myös täältä! Tosi kaunis ja tyylikäs kakku =o) Mäkin ihmettelen että miten saat ton mmf:n noin tasaseksi??? Upeaa!!!

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea näin jälkikäteen täältäkin =)

    Kakku on todella kaunis, ihanan sileä pinta ja ruusut on huippuhienot!!! Kertakaikkiaan upea!!!

    Aika hauska toi voide =D

    VastaaPoista
  21. Onnea synttärisankarille :)
    Aivan upea tuo kakku.
    Onko vaahtokarkkitaikina helppoa leikata kun se on kakun kuorrutteena? EN ole tehnyt kun koristeita vaan.
    Laitatko jonkun massan alle? kestääkö yhtä lailla kun marsipaani?

    VastaaPoista
  22. Ihanan upea kakku!Kauniit värit. Ja nuo irto lehdet...ihnasti kuvaavat kypsää (ei vanhaa) naista;o)

    VastaaPoista
  23. Onnea onnea! Syksyn lapsi siis sinäkin :)-- kaunis kakku, irtonaiset ruusun terälehdet ovat upea yksityiskohta. ihana kakku kerrassaan.

    VastaaPoista
  24. Kiitos, kiitos!

    Maarit; Laitan mmf:n alle yleensä kermavaahtoa sipauksen. Kakku kannattaa kuorruttaa muutamaa tuntia ennen juhlia, jotta mmf ehtii pehmetä ja silloin on kyllä ihan helposti leikkaantuvaa. Ja kestääkin ilman kupua säilytettäessä tosi hyvin sen ajan mitä on tarvis. Mitään "negatiivista" puolta en ole vielä keksinyt marsipaaniin verrattaessa, etenkin kun makukin miellyttää useampaa.

    VastaaPoista
  25. Onnea, onnea ihana siskoni vielä näin blogin kautta ja muutaman päivä jälkikäteen! Syötiinhän kakkua päivä etukäteen, joten tasapainossa ollaan ; ) Kakku oli todella kaunis, enkä lakkaa hämmästelemästä (itsekin vaahtismassaa kokeilleena), miten ihmeessä saat kakun pinnasta niin kauniin ja tasaisen! Kakku oli myös mielettömän hyvää. Kiitos vielä ja onnea!

    VastaaPoista
  26. Oikein paljon onnea näin rutkasti jälkikäteen.... kakku ihana, pinnan tasaisuutta ja ruusujen upeutta minäkin olen tässä hiljaa ihmetellyt...

    VastaaPoista
  27. Onnea!!! Kakku on kertakaikkisen kaunis, olen pastillisävyjen ystävä ja nää värit vetoo muhun. Ihanat nuo irronneet terälehdet.

    VastaaPoista
  28. Palju õnne!!!!!Kakku on ihana

    VastaaPoista
  29. voi jestas!Niin tasainen ja erittäin kaunis!<3
    Wau,ei voi kun ihailla!:)

    VastaaPoista
  30. WAU! Todella kaunis kakku. Pidän aivan mielettömästi näistä koristuksista, jotka ovat "yksinkertaisia ja simppeleitä" ( ainakin siis tälle taiteilijalle tässä blogissa). Nuo irrallaan olevat terälehdet tuovat herkkyyttä. Jos minulle joku tekisi näin ihanan kakun pillahtaisin varmaa liikutuksesta kyyneliin. Onnittelut päivänsankarille näin jälkikäteen.

    VastaaPoista
  31. Täältäkin myöhästyneet onnittelut!! Tosi kaunis kakku ja kauniit värit <3

    VastaaPoista
  32. Myöhästyneet lämpimät onnittelut Prinsessa !!!

    VastaaPoista
  33. Myöhästyneet onnittelut sankarille täältäkin! Kakku on aivan ihana ja pintakin niin tasainen ja nuo ruusut terälehtinee todella kauniit.

    VastaaPoista
  34. Onnittelut täältäkin, hidas hämäläinen onnittelee... :)
    Kakku on todella kaunis, tykkään kovin värityksestä ja irtoterälehdistä.. Vaahtismassa on mulla yhä kokeilematta, se tuntuu kovin jakavan mielipiteet..
    Paljon onnea Kuningattarelle!!!

    VastaaPoista
  35. Onnitteluja täältäkin..
    Ihmettelen miekin sun taitoa käsitellä mmf;ää, Upea kakku♥

    VastaaPoista
  36. Aivan mielettömän upea kakku!! Täytyy yhtyä Paulineberg:n kommenttiin ja todeta, että jos itse tuollaisen saisi niin itkuun kyllä liikutuksesta purskahtaisi. Nuo irtoterälehdet tekevät siitä aivan erityisen herkän. J atuo väri on aivan upea ja jälki tasaista. Mieletön! Todella upea kakku ja juuri kuningattaren arvolle sopiva! Onnea minunkin puolestani vaikkakin myöhässä :)

    VastaaPoista
  37. Ihana ja yksikertaisesti tyylikäs!! Ja nuo ruusut ovat täydellisesti onnistuneet!! Kuvastaako kenties nuo pudonneet terälehdet nyt sitä sitten, että prinsessa-ajat on ohi... ? =D

    VastaaPoista
  38. Synttäri onnittelut !
    Ja aivan upea kakku ! :)

    VastaaPoista
  39. Täältäkin satelee onnitteluja :) Kaunis kakku, upea. Ja ihanat värit. Minäki ihastuin noihin ruusuihin ja ihmettelen samaa mitä monet muutkin: miten ihmeessä saat pinnan noin tasaseks vaahtokarkkimassalla?? Saakos kysyä että mitä vaahtokarkkeja käytät massan valmistukseen?

    VastaaPoista
  40. Paljon onnea synttäreiden johdosta ja aivan ihastuttava kakku. Upeat värit ja nuo ruusut ovat herkän näköiset. Vau!

    VastaaPoista
  41. Kiitokset kaikille ihanista kommenteista!

    Tuulia; Yleensä Haribon karkkeja. ;)

    VastaaPoista
  42. liikuttava, etkö sinä äiti olekaa enään prinsessa, voin niin kuvitella sen murtuneen ilmeen :'D <3 ja on kyll' nätti kakku vaikkei olekaan prinsessa :P

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(