19.2.2010

Rouva Koiviston kahvikakku





Maanantaina vasta pääsen seuraavan kerran täytekakkua tekemään, joten pitää tyytyä näihin tavallisiin kahvikakkuihin. ;)

Reseptin alkuperästä minulla ei valitettavasti ole mitään tietoa, vaan ohjeen on äitini saanut työkaveriltaan muutama vuosi sitten. Vielä ei olla kakkua maisteltu, mutta äitini mukaan tämä on tosi hyvää ja tunnetustihan äidit ovat aina oikeassa.








Rouva Koiviston kakku

200 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 tl pikakahvijauhetta
1 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
20 g mantelirouhetta (jätin pois)
150 g suklaarouhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää munat yksitellen välillä voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita keskenään kuiva-aineet ja suklaarouhe.
4. Lisää vaahtoon kerma ja kuiva-aineet.
5. Nostele taikina tasaisesti voideltuun kakkuvuokaan.
6. Paista 175 asteessa n. 1 tunti.

Tein neljä kakkua. Kaksi isoa (2 litran vuoka) ja kaksi pientä (18 cm ympyrä vuoka) kakkua, joihin tein yhteensä kolminkertaisen taikinan.

Koristeluun:

50 g voisulaa
1 rkl kaakaojauhetta
4 rkl kahvia
tomusokeria

suklaakarkkeja

1. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään.
2. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes seos on riittävän jämäkkää.
3. Koristele haluamallasi tavalla. Lisää pinnalle karkkeja, ennekuin kuorrutus kuivaa.

Lisätty 22.2.2010:

Nyt täytyy kyllä todeta, että äiti oli kuin olikin oikeassa, tämä nimittäin on HYVÄÄ! Maistelin nyt muutaman päivän maustunutta kakkua ja tästä tulee ehdottomasti yksi lemppareistani.


Pin It now!

14 kommenttia:

  1. Enpä ole koskaan kuulutkaan Rouva Koiviston kahvikakusta, mutta herkulta näyttää! Epäilemättä äitisi on oikeassa :))

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Jännä, mäkin käytin suklaarusinoita tänään kahvikakun päälle :)

    VastaaPoista
  3. Ihan outo kakun nimi minullekkin mutta herkulliselta näyttää! =)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä ja herkulliselta näyttää :)

    VastaaPoista
  5. Ohje kuulostaa hyvältä, mitäs mieltä itse olit kakun mausta?

    VastaaPoista
  6. Äidit ovat aina oikeassa, tottakai ;> Eikä näin hyvän näköinen kakku voi muuta varmasti ollakkaan kuin todella hyvää!

    VastaaPoista
  7. Hyvännäköisiä kakkuja. Ihan oudon niminen kakku mullekkin. Maistuuko tuo pikakahvi ja kaakao....ovat niin pieniä määriä. Kokeilen ehdottomasti tämänkin akkun pien...kahvikakujen kamuja kun ollaan. Kiva saaha uusia ohjeita.

    Viime sunnuntain ostosreissu ei mennyt hyvin...ei ollut kondensoitus maitoa Kaakkurin cittarissa, missä sitä yleensä aina on ollut. Myyjjä sanoi olevan saantivaikeuksia. Onneksi eilen soitti siellä käymässä oleva ystävä, että hyllyssä on parikymmentä purkkia...montako haluat...sain 24 prk, joten taas siellä on hylly tyhjänä.... riittääkin taas pitkäksi aikaa. Muutoin kaikenlaista pientä ostettiin, mitä ei täältä pienemmistä kaupoista saa esim. kaikenmoisia erikoisempia hedelmiä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentaista! =D

    Sirpa; Tämä on hyvää!!! Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

    Mimmi M; Mukava kuulla että sait maitoja. Minulla on vielä Ruotsin puolelta tuotuja muutama kaapissa.

    Itsekin ihmettelin kahvijauheen ja kaakaon määrää, eikä ne kauheasti maistunutkaan. Mutta hyvää tämä silti on ainakin nyt kun se ehti muutaman päivän maustua ennen maistelua.

    VastaaPoista
  9. Tein tätä muutamapäivä sitten ja on tosi hyvää:)

    VastaaPoista
  10. Maukkaan oloinen kaakku. Ja hih teille! Rouva Koivisto on kyllä täällä meilläpäin ihan tunnettu ihminen. Ei niin outo nimi kaakulle.=)
    Onhan sitä ollut Rouva Ellen Svinhufudinkin kaakkua!=D Suolakakku on minusta erikoinen nimi makealle kaakulle.
    Tämä on niin maukkaan tuntuinen, jotta taidan ottaa kokeilulistalle. Anteeksi kun tulee noita virheitä, ei ole lasit päässä.=)

    VastaaPoista
  11. Tein juuri Koiviston kakun ja melkein heti uunista joutui maistelun kohteeksi.... hyvää on!

    VastaaPoista
  12. Mietin vain,miten säilytyksen kanssa kun on kermaa. Oletko säilyttänyt jääkaapissa vai ihan huoneenlämmössä?
    Muuten on varmasti herkullinen kakku, menee kokeiluun.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommenteista.

    Anonyymi; Säilyy ihan huoneenlämmössä. Tuleehan moniin pikkuleipiin ja kahvikakkuihin kermaa (esim. hannatädinkakut) ja ihan ne huoneenlämmössä sailyy.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(