14.4.2011

Enkelin syntymäpäivä



Lasten suru on niin konkreettista. Se on surua siitä, ettei pikkusisko ehtinyt koskaan pitää tonttulakkia, surua siitä ettei pikkusiskolla ollut koskaan syntymäpäiviä, ei ainuttakaan syntymäpäiväkakkua...

Tänä vuonna ajattelin osaltani helpottaa isoveljien ja isosiskon surua ja leipoa syntymäpäivän kunniaksi kakun. Jotain ihanan herkkää, hempeää ja suloista pikkuiselle Enkelille.




Käytin kakussa toisena täytteenä valkosuklaakermaa, jonka joukkoon laitoin reilusti lemon curdia eli sitruunatahnaa. Ohje löytyy täytteistä. Minun mielestä mielettömän hyvää.

Päällinen ja reunat Flora Vispiä. Voi kunpa saisin hankittua 30 senttisen palettiveitsen, niin saisin ehkä kerman kauniimmin päälle. Reunan ruusunnuppuihin otin idean Mansikkamäestä. Kiitos taas kerran!


Pin It now!

42 kommenttia:

  1. Kaunis ajatus. Meidänkin esikoinen lähti enkeliksi rv 27+5. Ei sellasta kyllä unohda koskaan.

    VastaaPoista
  2. kaunis ja herkkä <3
    suru muuttaa muotoaan, mutta ikävä ei lopu koskaan....5 vuotta kulunut ja meillä neiti välillä itkee sydän juuriaan myöten ikävää isosiskoaan kohtaan.

    VastaaPoista
  3. Välillä ei tarvita sanoja. Riittää että on.♥
    ( Meilläkin oli lääkärin mukaan päivistä kiinni että saimme tyttömme pitää, rv 24 sydänongelmia, mitkä aiheutti vaikka mitä mutta, kiitokset yläkertaan, saatiin hoidettua kuntoon)

    VastaaPoista
  4. Tuli vielä mieleen, että "joku" varmaankin ymmärsi että mä en ole niin vahva että olisin sen menetyksen kestänyt ja päätti toisin. Näitä juttuja on jotenkin niin raskas aina lukea ihmisten menetyksistä.♥

    VastaaPoista
  5. Niin ihana kakku, taas..
    t.systerisi

    VastaaPoista
  6. Voi kun on kaunis kakku! Kiitos, kun jaoit tämän kanssamme. Paljon iloa ja kevään odotusta teidän arkeen!

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja herkkä kakku.

    Voi, olet kokenut sen vanhemmille kamalimman kohtalon, oman lapsen menetyksen. Ei ole sanoja, mutta halaan lujasti! <3

    VastaaPoista
  8. Kaunis kakku <3 Meillä on enkelin syntymäpäivät edessä juhannusviikolla,haudalla käydään ja muistellaan ihanaa enkelitytärtämme.Kyllä meilläkin kun kysytään 2v kummitytöltä että missä fanni on niin hän osottaa taivasta ja sanoo tuolla.Kyllä lapset muistavat ja tietävät asioita niin kuin me aikuisetkin <3 Halauksia!!

    VastaaPoista
  9. Niin liikuttavaa... ja kaunis kakku!

    VastaaPoista
  10. Kaunis kakku ja varmasti rakkaudella ja ajatuksella tehty. Lämmin halaus sinulle ♥

    VastaaPoista
  11. Kaunis kakku suloiselle taivaan siskolle! Meidän rakas Pikkuveikka lähti enkeleiden matkaan isänpäivänä 2006 rvkolla 36+. Kyllä hän on mielissämme ja sydämissämme nyt ja aina.
    Halaus.

    VastaaPoista
  12. Niin kaunis kakku ja ihana ajatus <3

    Meidän enkelipoikamme olisi täyttänyt jo 19... Usein on ajatuksissa vieläkin ja lasten kanssa jutellaan hänestä.

    VastaaPoista
  13. Kaunis ja herkkä kakku, ihana ajatus. Voi kuinka monta saman kohtalon kokenutta täällä on, sydämestä oikein ottaa, voimia teille kaikille. Raskaimman taakan olette saaneet ,mitä äiti saada voi.

    VastaaPoista
  14. Kaunis ajatus ja lapsille varmasti ihana, kun saa muistella pienta Enkelia. Olen seurannut jonkin aikaa blogiasi, olet todella taitava.

    VastaaPoista
  15. Paljon voimia teille kaikille lapsensa menettäneille♥ Itselläni sama kohtalo oli hyvin lähellä, kun elvytin omaa, 10 päivän ikäistä vauvaani elämäni pisimmät 9 minuuttia....kaunis kakku ja kaunis ajatus.

    VastaaPoista
  16. Kaunis kakku :) Minunkaan enkelini ei saanut viettää ensimmäistäkään syntymäpäiväänsä, mutta nykyisin meillä on kakkua myös enkelin syntymäpäivänä, sillä se on myös mieheni syntymäpäivä.

    VastaaPoista
  17. Kaunis, herkkä kakku.
    Tuollainen suru varmasti kulkee mukana koko elämän... Jaksuja teille ja aurinkoa kevätpäiviin!

    VastaaPoista
  18. Ja mä en sitte tykkää yhtään näistä jutuista ja silti ihan pakko lukea, vääntää veittä haavassa (vaikkei haavaa olkkaa)ja nyyhkiä silmät kostiana :(((
    Oikeesti oon kuiteski kerrankin ihan sanaton (tai siis yritän olla), koska on kyseessä mulle täysin utopistinen, epärealistinen ja käsittämätön asia... jota ei tietenkään, siltikään haluis olla ees olemassa 8(
    Ja ny oon hiljaa ja sanon vaa, et nätti o kakku !

    VastaaPoista
  19. Niin kaunis kakku, rakkaudella pienelle enkelille <3 Elämässä on näitä asioita, joita ei vain voi millään ymmärtää, että miksi... *halaus*

    VastaaPoista
  20. Kaunis kakku, vaikkakin aihe on surullinen... Aihe liippaa itsellä myös hyvin läheltä. Lämmin ajatus enkelille myös täältä <3

    VastaaPoista
  21. Nyt sä kyllä itketit.
    Tuli äidin kyyneleitä.

    VastaaPoista
  22. Olen sanaton <3 Niin kaunista, niin kaunista ja niin surullista <3 Ihana ajatus, aivan ihana ajatus <3
    Tippa silmäkulmassa kuin tekstisi ja ihastelen ihanaa hempeää kakkua <3 Lämpöä ja rakkautta tulvillaan....
    Kaunista Pioni, todella kaunista :)

    VastaaPoista
  23. Hitsi, tyhmä kirjoitusvirhe; Luin tekstisi....

    VastaaPoista
  24. Kaunis ja herkkä kakku, tunteella tehty!!
    Kaunis kirjoitus <3

    VastaaPoista
  25. Lämmin kiitos teille kaikille ihanista kommenteista! <3

    Meidän Enkeli sai elää vain yhden kesän, varhaisesta keväästä syksyyn... Vain yksi kesä, mutta tavattoman paljon kauniita ja niin rakkaita muistoja. <3

    VastaaPoista
  26. Voi kuinka kaunis kakku. Ja mitkä kylmänväreet ajatuksesta, jos itse joutuisi kokemaan tuon saman murheen... sitä en voi edes ajatella, en kestäisi. Kauniita ajatuksia koko perheelle ja pienelle enkelille. <3

    VastaaPoista
  27. Herkkä kakku, jota täällä kyyneleet silmissä katselen.
    Me menetimme lapsen hiljattain alkuraskaudessa. Ja tosiaan minä ajattelen ja puhun jo lapsesta, sillä hän ehti olla ainakin meille jo totta. Erityisen raskaan asiasta tekee se, että hyvin hyvin todennäköisesti me emme enää lapsia saa - kamalaa kohtalan ivaa siis tämä keskenmeno.

    VastaaPoista
  28. Kaunis ja herkkä kakku ruusunnuppuineen pienelle Enkelille. Lämpimiä halauksia teille.

    VastaaPoista
  29. Kiitos... <3
    Anne; Olen pahoillani. <3

    VastaaPoista
  30. Otan osaa Pioni, menetyksesi on suuri. Onneksi voitte puhua Enkelistä lastesi kanssa. Kauniin kakun olet tehnyt ja itku kurkussa tätä katselin ja luin. Halaus!

    VastaaPoista
  31. minuni puolestani halaukset.
    Olen myös kokenut tämän ongelman.
    Kakku on kaunis.
    Ole tugev

    VastaaPoista
  32. <3 <3 <3 Niin kaunis <3 <3 <3

    VastaaPoista
  33. Minäkin kyyneleet silmissä ihailen kaunista kakkuasi. Suloinen kakku pienelle Enkelille! Olen niin pahoillani menetyksenne vuoksi. :,(

    VastaaPoista
  34. Voimia! Kaunis ajatus muistaa pientä enkeliä <3 Meilläkin on yksi menetys kolmen vuoden takaa ja vieläkin on päiviä, jolloin vain aattelee pientä enkelilastamme <3

    VastaaPoista
  35. Kyyneleet tulee silmiin kun lukee tekstiäsi, varsinkin nyt kun huomenna on vuosipäivä melkein kuudennelle enkelilapsellemme.
    Meillä on 5 enkelilasta. Kolme tuli spontaanisti viikolla 8-12 pois, kaksi olen joutunut synnyttämään. Poikamme Alex oli hiuskarvanvarassa, että hänestä tuli kuudes. Alex täyttää huomenna vuoden ja sai jäädä luoksemme. Alexin myötä olen "unohtanut" viisi muuta, koska Alexin tila oli niin pitkään siinä "rajoilla". Onneksi kuitenkin toisin kävi.

    Jaksamisia teille, tiedän että enkelilasta/lapsia ei koskaa unohda <3, mutta se helpottaa ajan myötä

    VastaaPoista
  36. "Makaa, makaa marjankukka,
    marjankukka nurmennukka.
    Pellon pientareen omena,
    kesäheinän hempukkainen.

    Nuku, nuku nurmennukka,
    vaivu valkea kananen.
    Nuku nurmelle hyvälle,
    vaivu maalle valkealle."

    Levyltä Pähkinän Sydän

    Itkien, Noora

    VastaaPoista
  37. Enkö minä ollutkaan tänne vielä kommentoinut..sanat varmaan olleet hukassa. Nää on niitä asioita, joita ei vaan jaksa ymmärtää, että miks annetaan tapahtua.. Tarkoituksensa kai tällaisellakin on..teidän pienen oli parempi päästä pois. <3 Vaikkei sitä voikaan ymmärtää, se on niin surullista!

    Muutaman kerran tässä kevään aikana on säikähtänyt oikein kunnolla..meidän pihan vieressä menee kanava, jossa oli nyt keväällä todella paljon vettä. Koska pihat on vielä niin vaiheessa, ei olla voitu aitaakaan eteen tehdä.. Muutaman kerran pihalla ollessamme on tuo 2-vuotias yhtäkkiä "hävinnyt silmistäni"..on siinä kädet ristissä juostu kanavalle monta kertaa..<3 Onneksi poika onkin löytynyt aina auton luota tai liiteristä..:)

    Tuosta kakusta, aivan mielettömän kaunis! Ja niin ihana ajatus muistaa pientä enkeliä kakulla!<3

    VastaaPoista
  38. Niin koskettavaa.. Hurjasti haleja ja jaksamista sen raskaimman menetyksen kokeneille <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(