14.8.2009

Vaahtokarkkimassa

Minä teen vaahtokarkkimassan hieman eriohjeella kuin yleensä. Itsekin kokeilin aluksi Marien ja Kinuskikissan blogeista löytyvää ohjetta, mutta en ollut tyytyväinen massaan. Ihan puolivahingossa huomasin, että lisäämällä massaan reilusti vettä sen ominaisuudet paranevat huomattavasti.

Paras massa tulee mielestäni Lidlin (Grillimaisteri) ja Haribon vaahtiksista ja niitä käytänkin lähes aina. Suosittelen käyttämään massan tekoon valkoisia vaahtokarkkeja (tai halutessa vaaleanpunaista tai -sinistä massaa valmiita halutun värisiä karkkeja) Sekavärisistä vaahtiksista tulee likaisenvärinen massa ja sitä on vaikea värjätä selkeisiin väreihin.

Otin massanteosta muutaman vaihekuvankin. Tosi vaikea kuvata samalla kun itse työstää massaa. No, jospa tärkein tästä kuitenkin selviää. Laitan paremmat kuvat kunhan teen massaa silloin kun mieheni on kotona ja joutaa kuvaamaan puolestani.


Vaahtokarkkimassa
  • 200g vaahtokarkkeja
  • 0,5dl vettä
  • n. 1 -  1,5 pkt tomusokeria (a´500g)
  • öljyä
  • (elintarvikeväriä)

1. Öljyä ruokaöljyllä puhdas kuumankestävä kulho ja lusikka tms.

2. Laita vaahtokarkit kulhoon. Kaada vesi päälle ja lämmitä mikrossa hetki. Sekoita ja jatka lämmittämistä pienissä pätkissä ja sekoittele välissä, kunnes vaahtikset on kokonaan sulaneet. (Huom! Vettä tosiaan tulee tuo 0,5 dl. Minusta näin taikinasta tulee paremmin muotoiltavaa)
Itse lämmitin 1,5 kertaista massaa 600w teholla 4 kertaa 20 sekuntia. Joka välissä perusteellinen sekoittelu.

Massaa ei kannata lämmittää liian kauan, vaan jättää massa paksuksi. (Kts kuva alla) Liian kauan lämmitetty massa muuttuu ihan löysäksi.
3. Sekoita massa ja siivilöi sekaan tomusokeria, kunnes massa on vähän kiinteämpää.

4. Voit jatkaa tomusokerin lisäämistä suoraan kulhoon, mutta itse otan tässä vaiheessa massan tomusokerin päälle pöydälle. Ja jatkan massan työstämistä öljytyin sormin pöydän päällä.
5. Heti kun massa on suurinpiirten koossapysyvää, mutta kuitenkin vielä aika tahmeaa, siirrä massa tomusokeroidun kelmun päälle. Sihtaa päälle tomusokeria.

6. Kääri massa tiiviisti kelmun sisään ja laita vetäytymään jääkaappiin mielellään seuraavaan päivään.
Kun massa otetaan käyttöön sitä lämmitetään muutaman sekunnin jaksoissa mikrossa ja aletaan vaivaamaan tomusokeroidun pöydän päällä. Kun massa ei enää tartu käsiin siitä kaulitaan tasapaksu levy ja siirretään kakun päälle.
Toivottavasti tästä on jotain apua niille, joilla on vielä sinunkaupat vaahtokarkkimassan kanssa tekemättä. ;D

Massan teko koneella:

Luukaksen ristiäiskakkua tehdessä kokeilin ensimmäistä kertaa vaahtismassan tekoa koneella ja täytyy kyllä sanoa, että olipas se helppoa. Laitan tähän alle kuvasarjan, miten massan teko koneella käy.
Vaiheiden 1 ja 2 jälkeen kaada sula massa yleiskoneen kulhoon. Ja lisää pikkuhiljaa tomusokeria massan sekaan. Vaivaa massa kunnolla joka välissä.

Tässä massa jo hieman kiinteytyneenä. Voit ottaa massan tässä välissä jo pöydälle ja jatkaa kohdasta 4. massan työstöä siinä.


Minä jatkoin tällä kertaa koneella (Kannattaa kuitenkin vaihtaa koneeseen taikinakoukut!) ja lisäsin tomusokeria, kunnes massa näytti tällaiselta. Hetken vielä vaivasin massaa tomusokeroidiulla pöydällä. Lopuksi kääräisin massan kelmuun ja laitoin jääkaappin odottamaan tarvetta.


Pin It now!

131 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta ja kuvista! Minulla kun on vaahtismassa kokeilematta vielä...Pitäisi saada aikaiseksi kokeilla sitäkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon ohjeesta. Mie en ole tuota massaa vielä kokeillut. Sulla on aina niin tasaisen näköiset pinnat kakuissa. Ei voi kun ihailla :)

    VastaaPoista
  3. Minä, minä!! Minulla tosiaan on sinunkaupat tekemättä mmf'n kanssa -> kerran kaks kokeilin ja inhosin koko touhua ;) Lupaan pyhästi testata sinun antamalla ohjeella ja totean sitten että kolmas kerta sen sanoi/onnistui tai ei ;)

    Kiitos ohjeesta <3

    Ja aivan ihanan kakun miehesi kiikutti työpaikalle!!

    VastaaPoista
  4. Olokaapa hyvät! ;) Minä olen ihan MMF-fani. Ja siinä on sekin hyvä puoli että se maistuu yleensä kaikille, eikä jää lautasen reunalle kuten marsipaani.

    VastaaPoista
  5. Voi suuri kiitos!:)
    Tää menee kokeiluun!:)

    VastaaPoista
  6. Kerran olen kokeillut, jäi kyllä kiinnostamaan toinen kokeilu. Kuinka isoon kakkuun tuo sinulla riittää?

    VastaaPoista
  7. Tuittu; Kannattaa testata uudelleen. Ainakin minulla kävi niin että pikkuhiljaa opin sen oman tyylin, miten saan parhaan lopputuloksen.

    Tuosta määrästä riittää minulls 24 cm kokoiseen kakkuun. Tietysti riippuu paljon siitä miten paksun levyn kaulii.

    VastaaPoista
  8. Kiitos sisko! Täytyy yrittää tällä ohjeella, kun ensi kerran teen täytskäriä. Eka kokeilu, jostain toisesta blogista poimitulla ohjeella, oli täysi fiasko. Öljyläikät rapatussa katossa kertovat siitä vieläkin ; )

    VastaaPoista
  9. Kokeilin viikonloppuna ekaa kertaa ja tarvikkeena oli tuota Ruotsalaista halppis marsmellowsta......mikä homma. Se ei tahtonut kiinteytyä millään ja tarttui joka paikkaan, no ainakin miehellä ja lapsilla oli hauskaa minua katsellessa. Millaisia ongelmia sinulla oli ja miten ko. taikinan pitäisi käyttäytyä? /Maria

    VastaaPoista
  10. Hei Maria!
    Mmf:n teko on kyllä aika haastavaa hommaa ensimmäisillä kerroilla. Alussa kun tomusokeria alkaa lisäämään se tuntuu miltei toivottomalta, mutta kun sinnikkäästi jatkaa työstämistä se pikkuhiljaa kiinteytyy. Riittävän suuressa kulhossa kun tekee, niin se on helpompaa ja vähemmän sotkevaa.

    Noista halppis karkeista tuli paljon löysempi massa kuin esim Hariboista ja sitä on valmiinakin hankalampi käsitellä ja lisäksi se vaatii enemmän tomusokeria. Paljon helpompi olisi näyttää ihan livenä, kuin yrittää kirjoittaa ohjetta.

    VastaaPoista
  11. Hyvä idea tuo yleiskoneella vaahtokarkkimassan teko, täytyy sitä kokeilla. Aina hirveä sotku kun käsin tekee.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Pioni hyvästä ohjeesta. Tein viikolla massan ja nyt viikonloppuna päällystin kakut, aivan mahtavaa ainetta! :)

    VastaaPoista
  13. Jade; Oleppa hyvä ;D Mukava kuulla että tykkäsit. Minustakin tällä tulee tosi miellyttävää massaa.

    VastaaPoista
  14. Mäkin tein hiukka vastaavalla ohjeella eli siinäkin oli vettä enempi kun yleensä ohjeissa. Paljon parempi koostumus kuin aikaisemmissa ohjeissa.

    VastaaPoista
  15. Tää sun ohje on huippu! Nyt testasin tota yleiskoneella tekemistä ja sillain tulee niin helposti ja nopeesti, että ei ees kannata käsin tehä.=)

    VastaaPoista
  16. Kiitos Liinamaija. Mukava kuulla että onnistui. =D

    VastaaPoista
  17. Kivan selkeä ohje sinulla! Tämä menee kyllä kokeiluun, sillä itse en hirveästi marsipaanista välitä ja kuitenkin kakkuja olisi vaihtelunkin vuoksi mukava päällystää jollain muulla kuin kermalla/kinuskilla/suklaalla :)

    Mukavat ja taitavat sivut Sinulla muutenkin ;)

    VastaaPoista
  18. Minä olen käyttänyt marien ohjetta alusta alkaen, ja minusta se on helppo. Pitää lisätä pintaan sopivasti tomusokeria, ja käännellä tosiaan isossa kulhossa.
    http://sekasoppa.vuodatus.net/blog/118463
    Pitääpä testata joskus tämänkin ohjeen rakenne.

    VastaaPoista
  19. Kokeilin tällä ohjeella vaahtismassaa ja voin suositella muillekin! Ehdottomasti parhaiten onnistunut massa ja niin sileä pintakin että! Blogiinikin laitoin suosituksen, että kannattaa tehdä tällä ohjeella <3 Täytyy joskus vielä hommata muutenkin tuo yleiskone niin pääsee koittamaan silläkin massan tekoa.

    VastaaPoista
  20. Jos massaa värjää, niin missä välissä se kannattaa tehdä?

    VastaaPoista
  21. Hei Kardemamma!
    Jos ison määrän tarvit samanväristä maassaa, kannattaa värjätä jo tekovaiheessa. Valmiin massan värjääminen onnistuu myös ihan hyvin.

    VastaaPoista
  22. Ehdottomasti paras näkemäni mmf-kuorrutus. Itse en ole koskaan ko.kuorrutetta kokeillut, mutta ehdottomasti kokeilulistalle menee. Ensi kesänä pitäis tehdä hääkerroskakku (3 kerrosta) vaahtokarkkikuorrutteella, saa nähdä uskallanko haasteeseen lähteä. Laitatko yleensä mmf:n alle kreemin vai mitä? Ja minkälaiseksi kuorrute menee jääkaapissa yön yli? Niin ja minkälaista se on leikata?

    VastaaPoista
  23. Kiitos Sokeriperho.
    Kannattaa testata etukäteen mmf:a, jotta oppii sen miten sitä pitää käsitellä. Ei likimainkaan niin helppoa saada kaunista pintaa kuin esim. marsipaanilla.

    Alle laitan yleensä kermavaahtoa ja siltikin pinta kestää ihan muuttumattomana useamman päivän. Leikkautuu hyvin kunhan mmf ehtii pehmetä väh 4 tuntia kakun päällä.

    VastaaPoista
  24. Kiitokset vinkeistä. Voi olla, että jatkossa vielä turvaudun sinun apuun näin kysymysten kautta...

    VastaaPoista
  25. Kauan jo olen himoinnut kokeilla tätä, mutta osaatko kertoa, kuinka kannattaa aloittaa, kun ei omista mikroa? Kattilassa vai vesihauteessa vai onnnistuuuko ollenkaan?

    VastaaPoista
  26. Hei Kotiäiti.

    En kyllä yhtään osaa sanoa onnistuuko, mutta vesihauteessa voisi tietysti kokeilla. Suoraan kattilassa sulattamista en suosittele.

    VastaaPoista
  27. Hei,

    neuvoa taas kaipailisin ;)

    Minulta tilattiin kakku ja päälliseksi toivottiin vaahtokarkkimassaa :/ Ikinä en ole sitä tehnyt, ja nyt mietinkin että millaista se on käsitellä? Käyttäytyykö samallalailla kuin marsipaani?

    VastaaPoista
  28. Hei Kaija!
    En kyllä itse lähtisi kokeilemaan tilauskakkuun eka kertaa mmf:a, kun se on sen verran hankalampaa käsitellä. Suosittelen testaamaan ensin ilman "ulkonäköpaineita" massan tekoa ja käsittelyä.

    VastaaPoista
  29. No niin, nyt olen pienen erän massaa tehnyt ja se vaikutti ihan mukavalta käsitellä ;)

    Vielä yksi asia jäi kuitenkin mietityttämään :) eli jos teen kakun juhlia edeltävänä päivänä valmiiksi, niin kannatteeko alle laittaa sokerikreemi kuten marsipaanin alle vai riittääkö pelkkä kerma?

    VastaaPoista
  30. Mukava kuulla että onnistui.

    Minä olen nykyään laittanut alle vain kermaa, kun mmf ei hikoile kuten marsipaani. Nuo hääkakutkin on kuorrutettu kuvausta edeltäneenä päivänä ja pinta on ihan täydellinen yhä. Kerman päällä mmf pehmeneekin helposti leikkaantuvaksi.

    VastaaPoista
  31. Vielä sellainen juttu että massa kannattaa tosiaan tehdä ennakkoon ja säilyttää jääkaapissa.

    VastaaPoista
  32. Kiitos hyvistä ohjeista. Ekka kertaa kokeilin, ja heti pääty vaahtis kakun päälle sekä koristeisiin. Varmasti tehdään toistekkin! :)

    VastaaPoista
  33. Kiitos Jaana!
    Mukava kun onnistui =)

    VastaaPoista
  34. Miten suurella teholla mikro saa olla, kun sulattaa vaahtiksia?

    VastaaPoista
  35. Anonyymi; Kyllä minä olen pitänyt tehoja ihan täysillä, mutta lämmittänyt max 20 sekuntia kerralla.

    VastaaPoista
  36. Hurjan paljon kiitoksia selkeistä ohjeista. Nyt on ensimmäinen mmf kuorrutteinen kakku jääkaapissa osottamassa synttärivieraita. Eikä muuten varmaan jää viimeiseksi tekeleeksi. KIITOS!
    t.systerisi

    VastaaPoista
  37. Muutamia kertoja olen tehnyt vaahtistaikinaa pikkasen erilaisilla suhteilla. Nyt tein eilen pika-pikaa näillä sinun suhteillasi... tein valkoisista+vaalean punaisista sydänvaahtiksista mansikkatomusokerilla ja siitähän tulee ihanan makuista ja oikein prinsessan väristä... en muistanutkaan miten hyvän makuista tuo kuorrutus on esim marsipaaniin verrattuna. siitä kun ei meillä niin välitetä. Tänään sitten olen kokeillut erinäisiä pikkuruisia kakkuja vaahtiksesta. Käyttäytyi todella helposti ja hyvin. En oikein ymmärrä sitä ättäröintiä tekovaiheessakaan. Minusta se ei ole sotkuista. Tosin minä sekoitin alkuun sokeria vispilällä...en viitsinyt koneeseen niin pientä annosta laittaa.... kiitos oikein selkeistä ohjeista.

    VastaaPoista
  38. Hei!
    Aivan ihania kakkuja ja ohjeita sinulla on blogi pullollaan! Tuota vaahtokarkkimassaa olen pari kertaa tehnyt, mutta se on mielestäni aina liian sitkeää ja ei kovin hyvin muovautuvaa. Kokeilen ohjettasi!
    Nuo ristiäiskoristeet ovat aivan ihanan suloisia...

    VastaaPoista
  39. Kiitos kommenteista systeri, Mimmi ja Merja!

    Systeri; Olisipa mukava nähdä millaisen luomuksen sait aikaan...
    Mimmi; Minustakin massa on ihan mukavaa käsiteltävää, eikä tekokaan niin sotkuista ole kun vettä on riittävästi.Minä en viitsi omiin kakkuihin kovin paljon marsipaania käyttää kun maku ei miellytä meilläkään.
    Merja: Kannattaa kokeilla tällä ohjeella. =)

    VastaaPoista
  40. Hei, luen nytten ensimmäistä kertaa sinun blogia, en älyä miten en ole aiemmin huomannu! Olen kokkeilu mmf tekoa sekä marien että kinuskikissan taphaan. Sinun ohje poikkeaa vähän ja siksi mulla oliski kysymys. Mie sain tehtyä aiemminki ne taikinat (käytin ruotsalaisia marshmellows) eikä se nyt niin kauheata ollu. Mutta vaikka mie vaivasin ja vaivasin niin siinä oli paljon ilmakuplia. En mie saanu milhään siittä tasasta. Ja sitte ko aattelin että maalaan kuvan siihen, niin ehän se onnistunu ko semmosia kraatereita oli. Sinun kuvissa tuo on tosi tasanen taikina! Ossaaks sanoa missähän mie menin vikhan? Oliko se ohje huonompi ko vähemmän vettä (tosin ei mariela tai kinuskikissalakhan ole semmosia kraatereita kakussa vaikka net sillä ohjela tekkee) vai johtuko se niistä ruottalaisista karkeista, vai missä piehleen? -E

    VastaaPoista
  41. Hei E!
    Kiitos kun piipahdit blogissani ;)
    Itsekin tein aluksi noilla Kinuskikissan ja Marien ohjeilla ja niistä oli vaikea saada kaunista pintaa aikaiseksi. Ihan puolivahingossa huomasin että lisäämällä vettä sen koostumus paranee huomattavasti.

    Varmaan en tietysti osaa sanoa missä sinulla meni vikaan, mutta yhtenä syynä voisi tuo veden määrä. Mielestäni paras massa tulee tällä ohjeella ja Haribon vaahtiksista.

    VastaaPoista
  42. Kiitos vastauksesta! Mukava kuula että siekhän et saanu hirveän hyvvää niilä ohjeila. Mulla tosihaan se oli aivan kuplasta eikä sitä saanu vaivaamala tasaseksi. Mutta mie kyllä kokkeilen sitte seuraavaksi sinun räseptillä ja nuila haribon karkeila. Onkhan mithään tietoa mistä niitä saapi? Meilä ko täälä on aika rajaliset kaupat suomen puolela. Ja ruottista missä on isot kaupat sai niitä halpoja tai sitte semmosia iha senttixsentti paloja jotka on vissiin meinattu leivonthan... Jos ei täältäpäin löyvy semmosta kauppaa missä myytäis sitä mitä sie tykkäsit käyttää, niin kokkeilen sitte niitä pikkusia... -E

    VastaaPoista
  43. E; Noita Haribon karkkeja olen löytänyt ainakin citymarketeista ja Oulun Stockmannilta. Jos Haaparannalla on käyntiä niin sieltä suuresta karkkikaupasta saa ja vielä halvemmalla kuin Suomen puolelta.

    VastaaPoista
  44. Kiitos aivan loistavasta ohjeesta ! Olen juuri niitä jotka ovat taistelleet tuon MMF:n kanssa, mutta nyt se on ohi. Mielestäni tämä oli helpompaa käsitellä kuin marsipaani. Suuren suuret kiitokset ja kehuja blogillesi muutenkin, on meinaan todella upeita kakkuja. =)

    VastaaPoista
  45. Kiitos Anonyymi. Kiva kuulla että pidät massasta. Itse käytän usein koristeisiin marsipaanin ja vaahtismassan sekoitusta.

    VastaaPoista
  46. Heippa! Osaatko sanoa, kuinka kauan toi massa säilyy käyttökelpoisena kelmutettuna jääkaapissa?

    VastaaPoista
  47. Kiitos Anonyymi. Mitään varmaa en osaa sanoa, mutta itse olen käyttänyt viikkoja vanhaa massaa ongelmitta. Tärkeintä varmasti on että tekovaiheessa huolehtii hyvästä hygieniasta, jotta massaan ei pääse "pöpöja".

    VastaaPoista
  48. käytätkö nestemäistä elintarvikeväriä? jos sitä käyttää onko parempi lisätä tomusokerin määrää vai vähentää nesteen määrää?

    VastaaPoista
  49. Hei Anonyymi. Käytän yleensä pastavärejä, mutta onnistuu varmasti nestemäisilläkin. Väriä tulee yleensä niin vähän, vain muutamia tippoja, ettei se vaikuta massan tekoon. Ihan tarkkaa määrää esim tarvittavalle tomusokerille on vaikea antaa koska tarve riippuu mm. käytettävistä karkeista.

    VastaaPoista
  50. Hei Pioni, kiitos hienosta sivustosta! Osaisitkos neuvoa, miten tuota valmista mmf:ää värjätään? Pitääkö taikinaa sulattaa ennen (pasta)värin lisäämistä? kiitoksia jo näin etukäteen avustasi... :)

    VastaaPoista
  51. Kiitos Anonyymi. Minä teen juuri kuten arvelitkin eli lämmitän pienen hetken massaa mikrossa, lisään värin ja vaivaan massan tasaiseksi tomusokeroidulla pöydällä.

    VastaaPoista
  52. Suuret kiitokset nopeasta vastauksestasi :) kokeilenpas siis minäkin onneani mmf:n kanssa...

    VastaaPoista
  53. Oli pakko tulla vielä tänne kiittämään mmf-ohjeesta, tällä sain sammakkokakun onnistumaan todella hyvin! :)
    Kaulimisvaiheessa tosin meinasi mennä hermot, koska aina kun olin saanut kaulittua massan tasaiseksi levyksi, se olikin tarttunut alustaan kiinni. Sain kaulia massan uudestaan varmaan viisi kertaa, mutta lopulta reilun tomusokerimäärän avulla sain kuin sainkin levyn hienosti kakun päälle.

    VastaaPoista
  54. Vihdoin uskaltauduin kokeilemaan mmf:ää sinun ohjeellasi ja onnistuin, kiitos erinomaisesta ohjeesta!! =)

    VastaaPoista
  55. Kiitos Suklaasydän ja Marilee.

    VastaaPoista
  56. Hei!
    Minulla oottaa kyseinen massa tuolla kakun tekoa.. Huomenna olisi tyttären syntymäpäivät.. Voiko kakun tehdä tänään kokonaan valmiiksi?? Päällisen teen vaaleanpunaisella vaahtokarkkimassalla ja pinnalle hello kityn kuvan. Huomasin jo että pinta kannattaaki tehdä jo tänään että pehmenee mutta voiko koristukset tehdä myös jo tänään? Mikä olisi paras kerman koostumus että tulee kaunista pursotin jälkeä?? Laitatko kermatkin jo edellisenä päivänä??

    VastaaPoista
  57. Hei!
    Jos vain päälle tulee massalevy ja reunat kermavaahtoa, maalaan kuvan massalevylle ensin ja annan maalauksen kuivua. Sitten siirrän levyn ohuen kermakerroksen päälle kakun pinnalle vähintään- tuntia ennen tarjoilua.
    Värit sekoittuu helposti, joten kannattaa kuivattaa eri värien välissä.

    Kukat ja muut koristeet teen yleensä kuivumaan jo hyvissä ajoin, mutta laitan ne kakun päälle vasta tarjoilupäivänä.

    Koristepursotuksiin käytän yleensä Flora Vispiä. Kermat pursotan tarjoilupäivänä.

    Toivottavasti neuvoistani on apua. Jos jäi vielä kysyttävää laita uudelleen viestiä...

    VastaaPoista
  58. Oops... jotenkin jäi tuo tuntimäärä pois edellisestä viestistä... Eli siis 4-6 tuntia ennen tarjoilua.

    VastaaPoista
  59. Niin siis Hello Kitty kuvakin tulisi tuosta vaahtokarkkimassasta, niin voiko senkin siis tehdä jo tänään valmiiksi?? Jos kaksi massaa on päälleikkäin, sekoittuuko värit vuorokaudessa??
    Pitääkö koristeiden kuivua, siis vaahtokarkkikoristeiden?? Ku aattelin taiteilla kaikki koristukset ja hello kittyn siis vaahtokarkkimassasta..

    VastaaPoista
  60. Eli tarkoituksesi ei siis ole maalata kuvaa vaan leikellä se vaahtismassasta? Ei toki päällekkäisten massojen värit sekoitu, eli voit tehdä ne ihan hyvin jo tänään.

    Itse kuivatan kukat yms. koristeet, mutta toki ne voi laittaa kakun päälle ihan tuoreenakin.

    VastaaPoista
  61. Näin ajattelinkin, mutta ei uskalla ottaa riskejä ettei tuu sekundaa :D Kiitos vastauksistasi.. Pitääpä kertoa sitten kuinka onnistui :D

    VastaaPoista
  62. Kiitos paljon tästä ohjeesta. Ikinä en ole mmf:iin koskenut, enkä muihinkaan kakunkuorrutteisiin kuin kermaan. Se massan tekeminen oli kyllä sottaista ja alkuun tosiaan tuntui, ettei siitä mitään tule, mutta tulihan siitä hieno, maalattu päällys esikoisen 3-vuotiskakkuun. Upea saavutus, kun olen viimeksi tehnyt täytekakkuja vuonna nakki. Tein ylijäämämassasta myös muutaman ruusun ja hienosti toimii. Kiitos paljon! :)

    VastaaPoista
  63. Kiitos Chilindrina. Mukava kuulla että onnistui! ;)

    VastaaPoista
  64. huomenna sitä sitten nähhään miten massa käyttäytyy. Oli tosi kiva tehä ja täytyy kyllä ihan sanoa että koukkuun jäin. :) iso kiitos!!

    VastaaPoista
  65. Tulin vain kertomaan,että toisen massan tekeminen sujui jo huomattavasti helpommin. Ja maku on ehdottomasti parempi kuin marsipaanissa. Yksi kysymys: minkätyyppisiin koristeisiin käytät yleensä tätä massaa ja minkä päällysteen päälle kyseisiä koristeita ei kannata laittaa? Kiilteen päälle ei ainakaaan nimim. vihreät lehdet värjäsivät koko kakun.:D

    VastaaPoista
  66. Hei Chilindrina!

    Kiva kuulla, minustakin mmf:n maku on huomattavasti parempi kuin marsipaanin ja sokerimassan.

    Teen koristeita vaihdellen eri massoista, mutta tennarit ja tossut teen aina mmf:sta. Kukkiin käytän usein eri massojen sekoituksia, mmf-marsipaani, mmf-sokerimassa.

    Kerman ja kiilteen päällä kaikki koristeet sulaa pikkuhiljaa. Kun mmf:n kuivattaa hyvin se kestää kiilteen päällä aika kauan. Minä en ole huomannut värjääntymistä, tosin minä kaytän aika vaaleita värejä ja useimmiten kiilteenä kaakaokiillettä.

    VastaaPoista
  67. Tätä lähden testaamaan nyt, koskaan ennen en ole koittanut mmf:aa tehdä, joten saas nähdä, mitä tulee...;)

    Ohjeessa jäin miettimään tuota jääkaapissa säilytystä, onko siinä joku juju? Kun muissa blogeissa, mitä olen lukenut, kehotetaan säilyttämään huoneenlämmössä...

    VastaaPoista
  68. Hei Anonyymi.
    Minä säilytän aina kaikki avatut paketit marsipaania, sokerimassaa sekä vaahtokarkkimassan hyvin kelmutettuna jääkaapissa, koska se on minusta hygieenisempää. Lämpimässä helpommin kaikki epäpuhtaudet lisääntyvät. Kts: http://www.talka.fi/content/view/61/130/
    Tuolta löytyy myös suositus jääkaapissa säilyttämiseen.

    VastaaPoista
  69. Kiitos pikaisesta vastauksesta! Minäkin olen säilyttänyt avatut marsipaanit jääkaapissa, mutta vielä näin vasta-alkajana olen luullut, että sokerimassa ja samoin tämä mmf menisivät pilalle jääkaapissa. Ilmeisesti näin ei ole, joten tiedänpä laittaa vastaisuudessa kaikki avatut massat jääkaappiin.

    Mmf:n sain tehtyä ihan ok, nyt se on kaulittuna sydänkakun päällä hääpäivän kunniaksi ;). Taisin tosin laittaa aivan liikaa tomusokeria työstövaiheessa, koska kaulitessa en tarvinnut sokeria muuta kuin sen,mitä aloittaessa alustalle ripottelin. Hieman meinasi massa joistain kohti halkeilla, mutta ihan tyytyväinen olen ja onneksi ollaan vain omalla perheellä.

    Tästä on hyvä lähtä reenaileen, muistanpahan ensi kerralla... /Vuokko

    VastaaPoista
  70. moikka!,

    tuosta tomusokerista, minkä kokoinen tomusokeri purnukka on tässä ohjeessa?

    VastaaPoista
  71. Moikka!

    Tuossa ohjeessa tarkoitetaan sitä 500g:n tomusokeripurkkia. En tiennytkään että sitä saapi useamman kokoisessa purkissa. =D Pitänee korjata ohjeeseen.

    VastaaPoista
  72. Kiitos kovasti ohjeesta. Uskalsin tämän rohkaisemana viimein yrittää mmf:ää ja kyllähän siitä jotakin syntyi :) Aika pitkä taival vielä yhtä hienoihin kakkuihin kuin sinun tekemäsi ovat!

    VastaaPoista
  73. Kiitos pikkutiikerinperhe! Hiljaa hyvä tulee...ja harjoittelemalla mestari... =)

    VastaaPoista
  74. Sellainen kysymys olisi, että missä vaiheessa elintarvikeväri kannattaa lisätä, ja kuinka paljon?

    Hieno blogi!

    VastaaPoista
  75. Kiitos Anonyymi. Satuin olemaan koneella kun kommentoit, niin vastaankin heti perään.

    Värin voi lisätä joko tekovaiheessa sulatettuun karkkimassaan tai valmiiseen massaan.

    Tarvittavan värin määrästä on vaikea sanoa mitään yleispätevää ohjetta, sekun riippuu niin paljon halutusta värin voimakkuudesta ja käytettävästä väristä. Itse käytän pastavärejä ja niitä tarvitaan vaaleaan sävyyn muutamia tippoja.

    VastaaPoista
  76. Jos taloudesta puuttuu monitoimikone, (joka kyllä helpottaa massan tekoa huomattavasti!!), kannattaa koittaa massan tekemistä sähkövatkaimella johon on vispilöiden tilalle laittanut taikinakoukut. Itselläni ainakin toimii erinomaisesti =)

    VastaaPoista
  77. Kiitos kommentistasi! Mukava kuulla että sähkövatkamellakin onnistuu. Oman vatkaimeni taikinakoukut on hukassa, joten aikomuksestani huolimatta en ole itse saanut tätä kokeilua.:) Pitääpä lisätä ohjeeseen tämäkin.

    VastaaPoista
  78. Nyt vasta löysin tämän ohjeen. Edellisen MMF:n olen tehnyt Kinuskikissan ohjeella, mutta täytyy kokeilla tuota veden määrän lisäämistä.

    Saattaa olla tyhmä kysymys, mutta voiko MMF:n päälle laittaa sokerimassakoristeita? Kauankohan koristeita pitäis kuivattaa jos ne tekee vaahtismassasta? Meidän esikoisella on vajaan 2 vkon päästä synttärit ja mietin kumpaa käyttäisin, MMFää vai sokerimassaa?

    VastaaPoista
  79. Kiitos JennyA kommentista. Ei tyhmiä kysymyksia olekaan. =) Voi laittaa, koristeen massalla ei ole mitään väliä.

    Kuivumisaika riippuu koristeesta, mutta kahdessa viikossa taatusti ehtii molemmista. (Hyvä massa koristeisiin tulee myös noiden yhdistelmästä, noin 50/50)

    VastaaPoista
  80. Kiitos ohjeista, tänään ajattelin kokeilla kun näin hyvät ohjeet löytyi! Käykäähän katsomassa minunkin uutta blogia :)

    VastaaPoista
  81. Saa nähdä, minkä väristä massaa saan aikaseksi, kun meiltäpäin ei mistään löytynyt täysin valkoisia vaahtiksia.. Eikä tietenkään tällä hetkellä kaapissa ole valkaisevaa väriainetta. Vähän hirvittää etukäteen :D

    VastaaPoista
  82. Kiitos Elissa ja Emilia!

    Elissa; Anteeksi kommenttisi on jäänyt kiireessä huomaamatta.

    Emilia; Minkä värisiä karkkeja käytit? Oma kokeiluni sekavärisistä tuotti harmaanruskeaa massaa. Hyvää oli, mutta väri oli ihan kamala. Toivottavasti sinulle käy paremmin. =)

    VastaaPoista
  83. Karkeissa oli vaaleanpunaista ja oranssia, lopputulos olikin sitten kauniin vaalean oranssi. Eipä auttanut muu kuin mennä ostamaan sokerimassaa, kun sinistä piti saada..

    Mutta hyvä ohje on tämä kyllä, massa olisi muuten ollut aivan täydellistä :)

    VastaaPoista
  84. Kiitos selkeasta ohjeesta! Olen talla nyt tehnyt jo useamman kerran, ja aina on onnistunut. Kerran taisin tehda Kinuskikissan ohjeella, en muista etta se olisi ollut oikeastaan koostumukseltaan huonompaa, se oli nimittain ensimmainen kerta, ja jaanyt mieleen vain se kauhea tyo kasin sekoittelusta. Siis, kiitos tasta mahtavasta alynvalayksesta kayttaa konetta vaivaamiseen! Helpottui kakun teko huomattavasti!

    Kiitos! Ihana blogi sulla ja olen taalta paljon vinkkeja ja ideoita hakenut!

    VastaaPoista
  85. Kiitos kommentistasi Maria! Tosi mukava saada positiivista palautetta. Leivontailoa alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  86. Moiks!!! en o tällasta massaa tehny ennen ja jos se sitte onnistuukin, niin enemmän olen huolissani siitä että miten sen saa suht korkeaan kakkuun. muumitalo olis kokeilussa..eli voiko sen pyörittää reunoille eikä siis niin kuten yleensä tavallisen matalan kakun päälle..? tajuskohan tuosta mitn =)

    VastaaPoista
  87. Anteeksi Anonyymi, kun viestisi on jäänyt huomiotta. En kyllä uskalla tuohon sanoa mitään, kun en ole itse koskaan kokeillut. Entä jos massan kaulisi levyksi, antaisi sen hetken kuivahtaa ja kokeileisi sitten pysyisikö tornin ympärillä pystyssä?
    Kerro ihmeessä miten onnistui, jos päädyt tällaista kokeilemaan!

    VastaaPoista
  88. hih, en onnistunu kovinkaan hyvin =) massa oli tosi helppo tehä mutta kaulin ilmeisesti liian ohueks ja tuvasa oli liian lämmin (pidin välillä kylmäs ja jatkoin taas) ja en saanu ehjänä kakkuun..sitte kermaa oli mahollisesti liikaa massan alla..ja se jotennii suli sieltä pois ja massa alko repeilemään kakun reunoilta ja rullautui joistain kohista alas..nooh, kaikkee pitää yrittää =) tornista, joka yritti esittää muumitaloa, tuli pisan kalteva torni xD

    VastaaPoista
  89. Aiemmin tekemäni vaahtokarkkimassat ovat olleet ihan liian kiinteitä. Tämä pehmeämpi koostumus olisikin ihan tervetullut juttu. Minulle kävi äsken vain pikku vahinko ja käytin välissä n. 100 grammaa perunajauhoja tomusokerin sijasta. Olivat samanoloiset paketit nätisti vierekkäin työpöydällä. Koostumuksesta tuli kuitenkin oikein miellyttävä ainakin ennen jääkaappiin menoa eikä makukaan ollut perunajauhoista huolimatta pöllömpi. Uutta satsia en viitsisi alkaa tekemään, saa nähdä miten käy. :)

    VastaaPoista
  90. Kiitos Anonyymi kommentistasi.

    Toivottavasti massa täyttää toiveesi, ainakin itse tykkään käyttää sitä. Tuskin tuo perunajauho mitään haittaa =) Olen kuullut toistenkin sitä joskus käyttävän tomusokerin puutteessa. Leivonta iloa!

    VastaaPoista
  91. Tuli kyllä niin onnistunut ja helposti muotoiltava massa, että voisin harkita jatkossakin korvaavani osan perunajauhoilla. Kiitos ohjeesta, en olisi ennen uskaltanut lisätä noin paljon vettä.

    VastaaPoista
  92. Moi,
    minäkin kokeilin, ja yllättäen ihan hyvin onnistui. Olisi vaan pitänyt malttaa vaivata vielä pidempään tomusokeria sekaan, massa oli parhaimmillaan silloin, kun tein jo koristeita. Pari kysymystä:
    - Oletko koskaan kokeillut veden sijasta sitruunamehua? Tulee niin mahdottoman makeaa näin, ja mietin, antaisiko vähän raikkaampaa makua?
    - olisiko jotain vinkkiä, miten levyn saa siirrettyä ongelmitta kakun päälle? Yritin rullata kaulimen päälle, mutta silti siihen tuli vähän venymiä

    VastaaPoista
  93. Mahtava ohjeistus, kiitos kovasti !

    VastaaPoista
  94. Kiitos kommenteista!

    Susanna; En ole kokeillut mehua, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla.

    Vaatismassa on tosiaan niin venyvää ja joustavaa ettei sen siirtäminen kaulimen kanssa tahdo onnistua. Itse pujotan kädet massan alle ja nostan sillä tavalla.

    VastaaPoista
  95. Kokeilin sitruunamehua, ja suosittelen ehdottomasti. Taittaa äkkimakeuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, pitääpä kokeilla joskus. Kunpa vain muistaisin...

      Poista
  96. moi! ihania kakkuja sulla täällä. Pystyykös vaahtokarkkimassaa värjäämään millään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Kiitos! Tottahan massaa voi värjätä. Parhaiten siihen soveltuvat pastavärit. Värin voi lisätä jo tekovaiheessa tai värjätä valmista massaa.

      Poista
  97. Heippa!
    Kuinka paljon tarvitsisin massaa uunipellin kokoiseen kakkuun? Ja keskelle olisi tarkoitus tulla vielä Hello kitty kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Uskosin, että jos teet 300g:n pussista vaahtiksia massan, se riittää. Vinkkinä vain että Lidlissä on 300g;n pusseja tosi edullisesti ja vaikkeivät olekaan Haribon karkkeja, niistä tulee ihan huippu massa! Suosittelen!

      Poista
  98. Hei!
    Kokeilin myös kinuskikissan ohjetta, mutta koko homma oli yhtä tappelua. Tällä sun ohjeellas massa menee kyllä kokeiluun heti tänään. Toivottavasti onnistuu. Näyttää onnistuneen tosi monella niin että ehkäpä minullakin :)

    VastaaPoista
  99. Heippa, kiitos hyvästä ohjeesta. Onnistui ensikertalaiseltakin :) Jäin vain miettimään seuraavaa:

    Jos massan tekee etukäteen säilytetäänkö se tuossa kelmussa H-hetkeen asti? Eli siis lähinnä mietin sitä, säilyykö massa enää työstettävänä pitempää aikaa kun siihen on lisätty tomusokeria ja vaivattu "tarttumattomaksi"? Olen tottunut marsipaaniin, jonka kanssa tällaisia ei tarvitse miettiä. MMF:n kanssa ymmärsin, että taikina tehdään melkein valmiiksi (kelmutusvaiheeseen) ja sitten jos siitä haluaa tehdä koristeita, kannattaa ottaa tarvittava määrä ja vaivata se tomusokerin kanssa valmiiksi ja jättää loput kelmuun. Ymmärsinkö oikein?

    Yritin muovailla tennareitakin ja kolmannella kerralla tuli siedettävän näköiset :D meni hetki ennen kuin hoksasin, että olin jättänyt MMF:n liian pehmeäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mukava kuulla, että onnistui.

      Kyllä säilytän kelmussa käyttöön saakka. Siitä otan tarvittavan möykyn, lämmitän hetken ja vaivaan käsissä työstettäväksi.

      Poista
  100. Hei!
    Hei!

    Miten tämän massan värjääminen mustaksi onnistuu, kärsiikö muovattavuus? Entä miten onnistuu ns. kolmiuletteisen kakun jossa "kohoumia" kuoruttaminen tällä? Ja voiko laittaa kerman alle jos yön yli jääkaapissa? (vai vaatiiko kreemin kuten marsipaani, ettei ala hikoilemaan ja sulamaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei!
      En ole koskaan kokeillut mustaksi värjäämistä, mutta sen tiedän, että väriä menee kyllä paljon, paljon enemmän kuin esim marsipaanin värjäämiseen.

      Onnistuu kolmiuloitteisen kakun kuorruttaminenkin, ihan hyvin.


      Poista
    2. Moi taas!

      Kiitos hyvästä ohjeesta, tein massaa tosiaan ekaa kertaa ja jäi ihan positiivinen kokemus. Mustaa väriä meni paljon ja värjäys hetkellä näytti tumman harmaalta, mutta jääkapissa ja käsiteltäessä väri syveni, eli vastaus kysymykseeni = onnistuu :)

      Poista
    3. Moikka!
      Kiitos paljon vinkistä. Pitääpä itsekin kokeilla joskus.

      Poista
  101. Mistä johtuu, että mmf lähti ikäänkuin sulamaan kakun päällä? Tein kakun edellisenä päivänä ja alle olin laittanut kermavaahtoa. En ole sen jälkeen uskaltanut kermavaahtoa käyttää, vaan olen sokerikreemiä laittanut alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos viestistäsi. Enpä osaa tähän antaa vastausta. Itse olen paljonkin käyttänyt kerman päällä, eikä tuollaista ongelmaa ole tullut vastaan. Kuinka paksuksi kaulit massan? Voisko ongelma olla liian ohkaisessa massalevyssä?

      Poista
    2. Massa oli sen 2-3 mm paksu, olin värjännyt sen pastaväreillä. Itsekin olin tästä ihmeissäni, täytyy varmaan jokin koekakku tehdä ja laittaa rohkeasti kerman päälle...

      Poista
  102. Hei,
    kiitos paljon toimivasta ohjeesta! Vaikein osuus oli se, kun en meinannut saada uutta kelmupakettia vauhdissa auki. ;) Tein siis massaa ensimmäistä kertaa ja siitä tuli tosi hyvää. Lueskelin noita muita kommentteja, mutta en huomannut että kukaan olisi kysynyt, että oletko koskaan koettanut maustaa massaa esansseilla? Sitruunamehu ilmeisesti toimii, mutta jos sitruuna ei sovi täytteiden makuun, joku muukin vaihtoehto voisi olla hyvä. Ja sitten, onko siihen jokin syy että massa kelmutetaan suht. tarttuvaisena? Miksei sitä voi työstää loppuun saakka, vaikeuttaako vain kaulimista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja kävin parissa Lidlissä tsekkaamassa vaahtokarkkeja, mutten löytänyt kuin värikkäitä. Olit jossain viestissä maininnut, että sieltä ostetuilla 300g vaahtiksilla saa myös hyvää massaa aikaan, ootko siis käyttänyt noita henmpeän vaaleanpuna-kelta-valkoisia vaahtokarkkeja vai onko siellä joskus muinoin ollut myös valkoisia myynnissä?

      Poista
    2. Kiitos Lumpeenkukka! Minusta massasta tulee parempi, kun sen jättää aluksi löysäksi. Massasta tulee helposti tosi sitkeä, jos siinä on liikaa tomusokeria. Pehmeä massa on myös helponmpi kaulia.

      Lidlissä oli kesällä myynnissä pelkkiä valkoisia vaahtokarkkeja isoissa pusseissa. Ne oli myynnissä grilliherkkujen ja grillausvälineiden kanssa samassa telineessä7hyllyssä.
      Kokemukseni mukaan niistä sekavärisistä tulee huonoa massaa... ja väristäkin suorastaan kamala. =)

      Poista
  103. Tällä ohjeella on aina onnistunut tosi hyvin kakut ilman mitään ongelmia. Niinpä sitten rohkeasti uskaltauduin ja lupauduin ihan hääkakkujen kuorrutukseen. JA niinpä siinä sitten tietenkin kävi, että edellisenä päivänä kuorrutetut kakut kiilsivätkin hääaamuna kosteutta!! APUA, mikä meni tällä kertaa vikaan ja mikä olisi ollut paras ensiapu? Miten olet itse toiminut tämän hikoilu ongelman kanssa vai onko sitä ollut tämän massan kanssa sinulla koskaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu! Kesäaika on haasteellista mille tahansa kakunkuorrutteelle. Melkein kaikkien kanssa on jonkin verran hikoilua.
      Mitään neuvoa en osaa sanoa jo hikoileville kakuille, mutta estämiseen jotain. Käyttämällä kakun eristeenä kreemiä ja jättämällä massa riittävän paksuksi. Lämpimät ilmat on aina ongelmallisia, joten "hyvin" tehtykin kakku tahtoo hikoilla kun se nostetaan jääkaapista lämpimään.

      Poista
  104. Moi!
    Lasten kanssa kokeiltiin tehdä massaa. No tein 1,5kertaisen taikinan ja jostain syystä kaadoin pokkana 1,25dl vettä vaahtisten päälle! Huomasin vasta kun taikina ei meinannut kovettua :(
    Onko peli menetetty vai voiko massan vielä jotenkin pelastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Pahoitteluni, että ehdin vasta nyt vastaamaan.

      Harmi juttu, mutta tällaista sattuu. =) Kannattaa kokeilla vain lisätä massaan tomusokeria, kunnes se on työstettävää. Ominaisuuksista en kyllä osaa sanoa tämän vesimäärän kera. =)

      Poista
  105. Kiitos hyvästä ohjeesta. Massasta tuli helposti työstettävää ja värikkäistä Lidlin vaahtiksista ihanan vaaleanpunaista mansikkatomusokerin kera. :) -mammu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta ja vinkistä! Mansikkatomulla näköjään voi pelastaa paljon. =)

      Poista
  106. Moikka! Ajattelin tehdä pojan 1-vuotissynttäreille 2-kerroksisen kakun joka olisi tarkoitus päällystää vaahtismassalla. Kuinkahan iso massa täytyytehdä et riittää päällystämään 26cm ja 18cm halkaisijoiltaan olevat kakut sekä teen myös pari koristetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Anteeksi, kun vastaan kommenttiisi vasta nyt, jotenkin jäänyt tämä huomaamatta.
      Uskoisin, että 300g karkeista tehty massa riittää.

      Poista
  107. Heips! Miten vaahtokarkkimassasta tehty rusetti käyttäytyy kermakakun päällä? Rusetin nauhat menisi koko kakun ympäri ja itse rusetti tulisi kakun keskelle. Sulaako jos teen valmiiksi ja lisään tarjoilupäivänä? Vai teenkö rusetin tarjoilupäivänä ja samantien kakun päälle?
    Ja toinenkin ongelma :D tein ihanat sokerimassa tennarit, joiden alla pieni sokerimassalevy alustana, ristiäiskakkuun kuivumaan. Nyt vasta aloin panikoimaan, että miten sille käy, kun kermakakku pitäis olla. Sulaako mun ihana koriste heti? :)
    Kiitos, olet blogisi kanssa suuri inspiraation lähde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan!
      Vaahtokarkkimassa lötkistyy ja sulaa pikkuhiljaa kerman päällä, joten kannattaa laittaa rusetti vasta viimetingassa. Rusetti kannattaa kuivattaa kunnolla, niin se kestää sulamatta pidemään.

      Valitettavasti sokerimassa sulaa kerman päällä vielä nopeammin, kuin vaahtokarkkimassa. Jos haluat säästää koristeen, tee kakun päälle esim valkosuklaasta alustan kanssa samankokoinen levy ja laita tennarit alustoineen sen päälle. Siitä ne on helppo napata talteen. =)

      Poista
  108. Täällä toista kertaa jo tein tätä ihanuutta. Juuri sain jääkaappiin ja huomenna kakun päälle. Minusta paljon helpompaa käsitellä kuin marsipaani. Tämä ei niin helposti mene rikki kakun päälle laitettaessa ja miljoona kertaa paremman makuistakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi. Itsekin tykkään tästä kovasti, ehdottomasti paras kakunkuorrute. =) Leipomisiloa!

      Poista
  109. Voi ku mielis kokeilla tätä. Kaveri kokeili jollain toisella ohjeella ja sai minut pelkäämään kokeilua :/ Mutta luettuani kaikki nämä, tekee niin mieli kokeilla.
    Onko tämä kuinka makeaa? Kuinka paksuksi kannattaa massa jättää? Voinko tehdä kakun valmiiksi päivää ennen? Riittääkö kerma alla? Miten suosittelet tekemään kun ajatus olisi kuorruttaa koko kakku v.punaiseksi, keskelle valkoinen ympyrä ja sen sisälle vielä kuva massasta? :O Tässä on monen monta kysymystä ja olisin enemmän kuin kiitollinen jos ehdit vastaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena kommentistasi. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, isomman vesimäärän kanssa tekeminen onnistuu ja vaikka ensimmäinen kerta olisikin aikamoista sotkemista lopputulos palkitsee.

      Makeaako? Tottakai on, kun sisältää melkein pelkkää sokeria, mutta silti paljon parempaa kuin kaupan valmismassat.

      Kakun voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä ja pelkkä kermavaahto riittää alle. Massa kannattaa kaulia n. 3mm vahvuiseksi levyksi.
      Kokeilemisen iloa!

      Poista
  110. Hei ja kiitos ihanasta blogistasi :). Testasin tänään ensimmäistä kertaa vaahtismassaa ohjeellasi, mutta muistin lisätä veden vasta kun olin sulattanut vaahtikset ja aloin lisäämään tomusokeria. On onnistunut tähän mennessä hyvin ja nyt massa jääkaapissa odottamassa huomista. Luuletko että vaikuttaako "veden väärässä vaiheessa lisääminen" sitten huomenna massan käyttäytymiseen?
    Ps. Teet maailman ihanimpii kakkui

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos ihanasta viestistäsi. Varmuudella en osaa sanoa, mutta uskoisin, että massa onnistuuu noinkin. Onnistuimisen iloa!!

      Poista
  111. Hei! Kokeilin ohjettasi ja tuolla odottaa paketti että jotain siitä vääntäisin :) mutta, tein jo aiemmin tästä massasta koristeita jotka jätin kuivumaan muotoon folion päälle ja koristeet vaikuttivat jo kuivilta, mutta tänään kun niitä katsoin niin olivat pehmenneet uudelleen :o sokerimassasta tehdyt kukat taas olivat säilyttäneer muotonsa. Ja mmf kulat tein jo 2 pv sitten! Onko se vain tää kesäaika? Kuivuisikohan kunnolla jos sekoittaisi puolet sokerimassaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos viesistäsi. Kiva kun kokeilet. Uskoisin, että pehmeneminen johtuu juuri korkeasta kosteusprosentista. Marsipaanista tehtyjä koristeita ei tahdo saada kesällä kuivaksi olleenkaan. Siksipä pidänkin itse lomaa aina heinäkuusta elokuun puoliväliin, niin ei tarvi kuivattelujen kanssa menettää hermoja. =D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(