18.9.2013

Mustikkainen juustokakku




Alkusyksystä sain lopultakin kokeiltua uunissa paistettua juustokakkua. Aikani erilaisia ohjeita selattuani päädyin monessakin blogissa hyväksi mainostettuun UnelmaUllan Mustikka-valkosuklaajuustokakkuun. Ihan aiheesta tätä kyllä kehuttiin, kelpasi kyllä koko perheelle ja ulkona kaffitellessa vielä paremmin.


Ihan ohjeen mukaan en kakkua tehnyt. Alla ohje minun tekemin muutoksin.

Mustikka-valkosuklaajuustokakku

Pohja:
200g digestivekeksejä
100g voita

Täyte:
600g Philadelphia juustoa
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl maissitärkkelystä
3 munaa
200g valkosuklaata

Pinnalle:
2 dl mustikoita
sokeria

Lisäksi:
mustikoita
(perunajauhoja)
mustikkasosetta

Murusta piparit ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Taputtele seos leivinpaperilla vuoratun 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
Vatkaa tuorejuusto ja rahka sekaisin. Lisää seokseen sokerit ja maissitärkkelys. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita hyvin ja lisää myös pieniksi paloiteltu valkosuklaa.
Kaada puolet täytteestä vuokaan, ripottele pinnalle mustikoita. (Käytin itse pakastemustikoita ja kierittelin ne kevyesti perunajauhossa) Kaada päälle loput täytteestä. Tiputa pinnalle mustikkasoseella ympyröitä. Vedä coctail-tikulla viiva ympyröiden halki, niin saat ne näyttämään sydämeltä. Uunissa ne tosin menettävät jonkin verran muotoaan.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla 50 minuuttia, sammuta uuni ja jatka paistamista jälkilämmöllä vielä n. 30-40 min.
Nosta jäähtynyt kakku jääkaappiin yöksi ja tarjoile seuraavana päivänä


Pin It now!

4 kommenttia:

  1. Aika samanlaisia ohjeita ovat kaikki ja itse olen kokeillut Leila Lindholmin ohjeella. Nämä ovat vain niin mahtavan hyviä juustokakkuja! :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on varmasti herkullista! Mustikka ja valkosuklaa on loistava yhdistelmä!

    VastaaPoista
  3. Hiiri kiittää kommentistasi ja toivottaa hyvää loppuvuotta ja rakentamisen iloa! On ihan oikein asettaa asiat oikeaan järjestykseen ! Hugs!

    VastaaPoista
  4. Wau mitä herkkua! Todella makeaa ja ei tarvi muuta edes lisäksi kun on niin täyteläistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(