11.12.2009

Talvisia kardemummakakkuja



Tein eilen talvisia kardemummakakkuja myyjäisiin. Ohje on alunperin Cake Dream-blogista, mutta itse löysin sen Mimmin keittiöstä. Ja teinkin Mimmin suosituksesta vähemmällä suolamäärällä.

Tälla ohjeella tulee mahdottoman maukas kakku ja mikä parasta sen tekemiseen kuluu vain muutama hassu minuutti. Teinkin kakkuja kerralla 7. Osa jää kotiin, mutta 5 onnistuneinta yksilöä kiikutan huomisiin myyjäisiin.

Kardemummakakku

2 munaa

3 dl sokeria

2½ dl kermaa

1½ dl sulatettua voita

4 dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

1 tl soodaa

1 tl leivinjauhetta

2 tl jauhettua kardemummaa


Sekoita munat, sokeri, kerma ja voisula tasaiseksi seokseksi. Lisää sekaan keskenään sekoitetut siivilöidyt kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun + jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakku 150 -175 asteessa n.50-60 minuuttia tavallisessa vastusuunissa alimmalla tasolla ritilän päällä. Tarkista kakun kypsyys tikulla. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä. (Minun kakut olivat kyllä reilusti yli tunnin uunissa, ennenkuin olivat kypsiä.)

Kuorrutin kakut tomusokeri-vesi-voisula seoksella ja koristelin jokaisen vähän erilailla.

Minulla riitti kolminkertaisesta annoksesta kolmeen 1,5 l:n ja yhteen 1 l:n vuokaan taikinaa ja silti kakuista tuli ihan riittävän korkeat.




Pin It now!

9 kommenttia:

  1. Oletpas sinä ollut ahkera. Mukavilta näyttävät kuorrutettuina. Minä olen kans tänään ( en ole ollut töissä) tehnyt monenmoisia kahvikakkuja jaettaviksi ystäville joulukukkien asemesta...hedelmä-, taateli-, kermalikööri-suklaa-, suklaa-appelsiinikakkuja ym.... vielähän tässä iltaa pitkin ehtii... mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Sinullahan on ollut ihan tehdas käynnissä :) Ovat tosi nättejä kakkuja, menevät varmasti kaupaksi. Mukavaa joulunodotuspuuhaa tämä leipominen.

    VastaaPoista
  3. Tässäpä ihanan helppo idea kavereille jouluviemisiksi!!! Ja ihanan valkoisia unelmia koristuksineen XD

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita kakkuja!<3
    Mukavaa vkl.

    VastaaPoista
  5. Kauniin talvisia♥ Ihan värit mun makuuni...valkoista ja vaaleansinistä.. ♥

    VastaaPoista
  6. Herkun näköisiä, taidanpas kokeilla;)!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(