23.5.2010

Mangoleivokset






Häpeäkseni täytyy tunnustaa etten ole koskaan aiemmin tehnyt mangokakkua. Nytkin tarkoitukseni oli kokeilla Decapitated-blogista löytyvää "Ruttuisten hedelmien hyytelökakkua", mutta haaveeksi jäi, kun passionhedelmiä ei meidän pitäjän kaupasta löytynyt.

Ohje on pikkasen muunneltu versio Mimmin mangokakun ohjeesta. Tein kakun säädettävään neliö-vuokaan ja leikkelin pieniksi leivoksiksi. Koristelu valkosuklaata ja marsipaanikukkia.

Tein tällä ohjeella 25 x 25 cm kokoisen kakun.

Mangokakku

300g digestivekeksejä
70g voisulaa

Täyte:

5 dl kermaa
1 prk kermaviiliä
1,5 dl sokeria
7 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
3 prk mangopilttiä
n.70 g valkosuklaata rouheena

Kiille:

1 dl vettä
2 prk mangopilttiä
0,5 dl sokeria
4 liivatelehteä

1. Voitele vuoan reunat ruokaöljyllä ja pingota irtopohjavuoan pohjan väliin leivinpaperi. Hienonna keksit esim monitoimikoneella ja sekoita joukkoon jäähtynyt voisula. Taputtele massa irtopohjavuoan pohjalle.

2. Pane kaikki liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 10 minuutiksi.

3. Vaahdota kerma vaahdoksi

4. Mittaa sose kulhoon ja lisää siihen sokerit

5. Purista liivatteista pois kylmä vesi. Kuumenna 2 rkl sitruunamehua kiehuvaksi ja lisää 7 liivatelehteä.

6. Yhdistä liivateseos heti mangososeen sekaan. Sekoita hyvin esim pallovatkaimella.

7. Kokeile että seos on kylmää ja lisää sitten kermaviili ja sekoita seosta sen verran voimakkaasti että seos on varmasti tasaista

8. Lisää kermavaahto ja valkosuklaarouhe seokseen ja sekoita seos tasaiseksi. Tarkista maku.

9. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta ja laita kakku hyytymään kylmään.

10. Valmista päälle tuleva mangohyytelö: kuumenna vesi kiehuvaksi ja liutota sekaan lionneet liivakot. Sekoita joukkoon sokeri ja mangosose.

11. Laita mangokiille varovaisesti esim kauhalla vuokaan.

12. Pane kakku hyytymään kylmään mielellään seuraavaan päivään.

13. Siirrä kakku tarjoiluvadille, koristele haluamallasi tavalla ja nautiskele mukavassa seurassa... =)


Kakku oli hyvää, mutta ensi kerralla taidan laittaa suklaan sulatettuna tai ainakin tosi pienniksi rouhittuna.




Tällaisen ihanan paketin sain postin mukana loppuviikosta. Erityisesti tuo karpalojauhe ilahdutti, mitähän kaikkea ihanaa siitä saisikaan aikaan? Jääkaapissa odottaa purkki karpalohyytelöä, joten näistä voisi yhdessä jotain kehitellä. Lämmin kiitos Sakari Sokerille!
Hyvä onneni näyttää siis yhä jatkuvan, kun Mansikkamäen muffinssiarvauksenkin voitin...


Pin It now!

24 kommenttia:

  1. Ihanan mehevän näköinen leivos!!!
    Mustikkajauhe on mulla ainakin ollut käytössä, kiva tuote, varmasti tuo karpalo siis myös!

    VastaaPoista
  2. kaunis ja niin kesäinen leivos :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen leivos...tuo valkosuklaalisä passaa varmasti sekaan...joku sitä kommenteissa ehottelikin mulle kans. Sinunhan pitää nyt harrastaa jotain rahapeli, kun on noin hyvä tuuri... herkkupaketti tämäkin. Karpalojauheesta ei ole kokemusta, mutta kuivatut karpalot ainakin ovat ihania...

    VastaaPoista
  4. Ihanan aurinkoisia leivoksia!
    Tällä ohjeella voisin kokeilla "ilman uunia" -kakkua, ne näyttävät niin hyviltä. Aika monessa ohjeessa täytteeseen tulee tuorejuustoa ja jostain syystä en tykkää siitä makeana.
    Etköhän sinä jotain kivaa keksi siitä karpalojauheesta, mielenkiinnolla odotellaan ;)

    VastaaPoista
  5. Näyttä todella ihanalta!! Täytyis itsekin joskus kokeilla tälläistä leivosmallia...

    VastaaPoista
  6. Oijoi, ihanalta näyttää! Mango on kyllä NIIIN hyvää!

    VastaaPoista
  7. Näyttää kyllä erittäin hyvälle, niinkuin mangojutut aina! =)

    VastaaPoista
  8. Mangokakku on kyllä hyvää. Ihania leivoksia :)

    VastaaPoista
  9. Nam, onpa herkullisen näköinen leivospala :-) Ja innolla odottelen, mitä keksit tuosta karpalojauheesta tehdä. Kuulostaa mielenkiitoiselta :)

    VastaaPoista
  10. Onpas komea palanen, suorastaan houkutteleva =)
    Aurinkoinen leivos!!

    VastaaPoista
  11. Upea leivos, ihan kuin suoraan konditorian tiskiltä!

    VastaaPoista
  12. Ihanan raikkaan näköinen paakkelssi =o)

    VastaaPoista
  13. Oih....Niin raikas ja kaunis leivos :P
    Olisinpa saanut maistaa <3

    VastaaPoista
  14. .... jos ei halua käyttää täytteeseen kermaviiliä, käy rahka vallan mainiosti....hyvää tulee niinkin, pikkasen erilaista rakenteeltaan.

    VastaaPoista
  15. Hempeä <3 ihanan paksu kerros täytettä :P

    VastaaPoista
  16. Ihana leivos! Olisipa se hiukan lähempänä :) Sulla on siis sellainen neliö reunavuoka? Leikkasitko veitsellä vai onko sulla joku ammattilaisten vekotin. Eihän noin täydellistä palaa saa millään!

    VastaaPoista
  17. Voi miten mahtavan kokoinen leivospala, slurps :P

    VastaaPoista
  18. Kiitos!

    Sakari S; Voipi olla että säästän jauheen seuraaviin syys-talven juhliin ja leivon sinne sitten jotain siitä.

    Mimmi M; Pitääpä kokeilla joskus rahka-versioinakin. Ensi kerralla ainakin laitan suklaan sulana tai pienempänä rouheena.

    Rouva Ruusperi; Vielä olisi muutama pala jääkaapissa, ei muuta kuin lähdet ajelemaan päiväkahville. Vielä ehtisit... =)
    Jep, ostin selllaisen säädettävän reunavuoan ja ihan vaan tavallisella veitsellä leikkasin paloiksi... Kuumassa vedessä ensin lämmitin veitseä.

    VastaaPoista
  19. Tosi ihanan ja suussasulavan näköistä! nam :P

    VastaaPoista
  20. Ompa ihanan näköinen leivospala..Kauniin yksinkertainen koristelu!<3

    Lisään sinut linkkilistalleni, kun en näköjään aiemmin ole sitä tehnyt..=)

    VastaaPoista
  21. Kiits Iita ja Jonna!

    Jonna; Teen samoin =)

    VastaaPoista
  22. Ompas herkullisen ja raikkaan näköinen leivos... :P

    VastaaPoista
  23. Mango sopii leivontaan todella hyvin :p . nämä leivokset ovat varmasti toooodella hyviä. Kaunis toteutus!

    VastaaPoista
  24. Ihanuus tuo leivos. Mukavan korkee :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(