6.6.2010

Mansikkaleivokset Mansikkamaan-päiväkotiin





Naapurin neitoset olivat talven Mansikkamaan päiväkodissa ja esikoulussa. Kesäloman alkaessa tytöt vanhempineen halusivat viedä mansikkaleivokset henkilökunnalle kiitokseksi. Aika kiire aikataululla nämä väsäsin, joten menin siitä mistä aita on matalin. Tein pikkuisen hyytelökakun, josta leikkasin kuusi leivosta ja koristelin ne marsipaanimansikoilla.Ihan kivat tuli, vaikkei näihin ollutkaan kauheasti aikaa paneutua.

Kakussa oli dominokeksi-pohja, valkosuklaamoussetäyte ja päällä mansikkamehusta tehty hyytelö. Maistelin kakunrippeistä ja minusta mansikkamehuhyytelöstä tuli liian laimean makuista. Ensi kerralla teen hyytelön mansikkasoseesta. Valkosuklaamousse sitä vastoin oli ihan hyvää.



Valkosuklaa-mansikkakakku n. 24cm vuokaan

pohja:
300g täytekeksejä
0,5dl juoksevaa margariinia

täyte:
5dl kermaa
200g tuorejuustoa
200g valkosuklaata
5 liivatetta
2 rkl laimeaa sitruunamehua tms.

Mansikkakiille;
3dl sokeroitua mansikkamehua tai mansikkasurvosta
3 liivatelehteä

Murustele keksit ja sekoita margariini. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun ip- tai reunavuokaan.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita sulatettu valkosuklaa ja tuorejuusto keskenään.
Liuota liivakot kuumaan mehuun ja lisää seos tuorejuuston ja suklaan sekaan.
Yhdistä kermavaahto ja suklaa-tuorejuustoseos.
Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.

Laita kiilteeseen tulevat liivakot likoamaan kylmään veteen. Kiehauta tilkka mehua tai vettä ja liuota joukkoon liivakot.
Lisää liivateseos mehuun tai mansikkasurvokseen ja kaada hyytyneen täytteen päälle.
Laita takaisin jääkaappiin hyytymään. Irrota vuoasta ja koristele.


Pin It now!

35 kommenttia:

  1. Slurpsis kuinka ihanan herkullisen näköiset leivokset!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita leivoksia! Ja ihana idea koristella niitä marsipaanimansikoilla! :-)

    VastaaPoista
  3. Kauniit leivokset! Itsekin tein joskus vadelmahyytelön/kiilteen kakun päälle ja ajattelin silloin että se oli liian mautonta, hyvä idea olisikin varmasti tuo marjasoseen käyttö.

    VastaaPoista
  4. Ihanat leivokset! Voi että on kauniit! Voi että alkoi sormet syyhyämään mansikoita vääntämään! :)

    VastaaPoista
  5. Niin kesäisiä ja raikkaan näköisiä leivoksia!! Tosi kauniita :)

    VastaaPoista
  6. Todella herkullisen näköiset leivokset, ja kauniit!!

    VastaaPoista
  7. Täydellisen kauniita!

    VastaaPoista
  8. Tosi ihanat leivokset, nam.

    VastaaPoista
  9. Mari/MarinKyökki6.6.2010 klo 20.51

    Oih,,aivan ihanat!!! :)

    VastaaPoista
  10. Siis niiiiin söpöjä! Mielelläni olisin noita maistanut...

    VastaaPoista
  11. Valtavan kauniit! Lakkikakut olet saanut myös upeasti onnistumaan.
    Liivatteessa on juuri tylsä se juttu, että se hyydyttää myös makua... Soseen luulisi antavan enemmän makua.

    VastaaPoista
  12. Mielettömän upeita, ihanat mansikat!! Miten nuita edes raskii syödä ;)

    VastaaPoista
  13. Nämäkin on kyllä aivan käsittämättömän sieviä, olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  14. :O Upeita.... Sanattomaksi vetää!
    Miten ihmeessä olet saanut leikattua noin siistejä paloja???

    VastaaPoista
  15. Aivan ihanan näköisiä! Ja herkulliselta kuulostaa :P

    VastaaPoista
  16. Tosi ihanan näkösiä leivoksia mutta olis kivempi jos et muokkais kuvia yhtään :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos, kiitos!

    Johanna; Leikkasin nämä kuumassa vedessä lämmitetyllä ja kuivaksi pyyhityllä veitsellä. Sillä lailla saa ihan terävät leikkausjäljet, varsinkin jos kakku on riittävän kauan ehtinyt hyytyä.

    Anonyymi; Pitääpä laittaa toive korvan taakse =), vaikka häivytän usein kuvien reunoja valkoisella, jotta saan niistä vaaleammat. Jos aina voisikin ottaa kuvia ulkona hyvässä säässä ei tätä ongelmaa olisi.

    VastaaPoista
  18. Mielettömän tyylikkäät ja kesäiset leivokset!!

    VastaaPoista
  19. Ihanan herkullisen näköisiä! En hetkeen ole käynyt vierailemassa ja kaikkea ihanaa tänne on ilmestynyt sitten viime näkemän!

    Nyt tulin asioikseni etsimään ihanien mmf-tossujen kaavoja ja ohjeita. Toivottavasti ehdin niitä tässä kokeilemaan kun viimeinkin sattui sopiva iloinen perhetapahtuma eteen :)

    VastaaPoista
  20. Tosi herttaisen näköiset leivokset! =)

    VastaaPoista
  21. Olen jonkun aikaa seurannut blogiasi ja ihaillut herkullisia kakkuja. Nyt tein mansikkakakkua ja laitoin väliin valkosuklaakermaa, jota on monesti kehuttu täällä. Mainitsin blogisi mansikkakakkua koskevassa postauksessani, toivottavasti ei haittaa :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos kommenteista!

    E; Ei tietystikään haittaa =)

    VastaaPoista
  23. Ai kun söpöjä leivoksia!! :)Nuo mansikkakoristeet sopivat kuin nenä päähän näihin!!

    VastaaPoista
  24. Aivan ihanat leivokset, niin herkullisen näköiset...melkein voisi virtuaalimaistiaiset napata :D

    VastaaPoista
  25. Oi miten suloisia leivoksia täältä löytyi!
    Upeat kakut myös tuossa yläpuolella, tyylikkäät!

    VastaaPoista
  26. Voi taivas, kuinka söpösiä!

    VastaaPoista
  27. ihanan näköisiä :) vautsi vau!!!

    VastaaPoista
  28. Hei!

    Saisiko tämän kakun ohjeen? :)

    VastaaPoista
  29. kirjotusvirhe tossa lopussa, missä piste ?
    Nojuu hyvän näköisiä leivoksia, teen niitä kohta.

    VastaaPoista
  30. Kiitos kommentistasi Anonyymi. =D Olen pahoillani, mutta valitettavasti näitä kirjoitusvirheitä väkisinkin jää teksteihin, vaikka pyrinkin niitä oikolukemaan. Eihän meistä kukaan ole täydellinen, en minäkään... =D

    Toivottavasti leivokset maistuvat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(