1.8.2013

Suklainen unelma 8-v juhliin




Kesä kallistuu loppuaan kohden ja pitkäkin loma loppuu aikanaan. Onneksi yksi kokonainen kesäkuukausi on vielä jäljellä! Ja jos minulta kysytään, niin vuoden parasta aikaa onkin kevään lisäksi syyskesä.

Tänään elokuun ensimmäinen päivä, täyttää meidän neiti jo 8 vuotta! Aikaisemmista vuosista viisastuneena päätettiin siirtää kaverijuhlat vähän myöhemmäksi, jotta mahdollisimman moni kaveri olisi jo palannut kesälomareissulta. 

Toki oikeana synttäripäivänäkin pitää vähän juhlia, joten juotiin synttärikaffet sitten oman perheen voimin. Kakkuseksi tein suklaakakun, johon täytteeksi tuli suklaakreemi. Päällinen suklaista kermaa ja koristeeksi muutama oman pihan vadelma.


Reilun kahden viikon päästä teen hääkakut samalla pohjalla ja täytteellä, joten tämä kakkunen toimi ikäänkuin testikappaleena, ettei nyt ihan kylmiltään tarvi pitkän loman jälkeen hääkakkujen leipomiseen ryhtyä. Tiedä kuinka paljon taidot on ruosteessa...



Pin It now!

11 kommenttia:

  1. Yksinkertaisen kaunis - ja varmaan herkullinen. Nam!

    VastaaPoista
  2. Niin nätti ja varmasti on hyvää... suklainen kakku maistus mulle aina. Kauniisti passaavat vadelmat koristeeksi. Meilläkin tuli/tulee tänä kesänä paljon vadelmia...toisin kun viime vuonna.

    VastaaPoista
  3. Tämä sinun makea taidenäyttely on aivan ihastuttava ! Harkiten tehty erilaisiin tilanteisiin!
    Terkuin nami-hiiri

    VastaaPoista
  4. Heippa! Kysyisin sellaista asiaa, että olen ostamassa ensimmäisiä pursotusvälineitä ja kysyisinkin siis, että kun suunnitelmissa olisi hankkia nyt ensimmäisenä ainakin Städerin 14mm tähtitylla ja pari pestävää pursotinpussia, niin tarvitsenko tähän kyseisen tyllan käyttöön pursotuspussin kanssa sitä suurta liitintä vai miten se käyttö menee käytännössä.
    Ja siis jos ostan pienen tyllan tarvitsenko pienen liittimen?(:
    Toivottavasti ymmärrät, mitä yritin selostaa.(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos kommentistasi. Ensinnäkin pursotin toimii ihan ilman liitintäkin. Liitin on kätevä, jos teet kakun, jossa tarvitset useampaa tyllaa. Tällöin tarvitset vain yhden pussin ja liittimen avulla voit "lennosta" vaihtaa tyllaa.

      Isoille tyllille tarvitaan iso liitin ja pienille pieni. On myös ns. välikokoisia tyllia, jotka ei sovi kumpaankaan liittimeen. Nettikaupoissa usein mainitaan, minkä kokoinen liitin siihen sopii tai ainakin onko tyllä ns.iso vai pieni.

      Toivottavasti tästä on apua...

      Poista
    2. Kiitos hirmu paljon!!(: nyt uskallan lähteä pursotustarvike hankintoihini:D

      Poista
  5. Kiitos ihanista kommenteista!

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköinen kakku! Suklaakakut on niin parhaita. :)

    VastaaPoista
  7. Hei! Eikö opistolla ole tänä syksynä kakkukursseja? En ainakaan löytänyt mitään. .(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos viestistäsi. Valitettavasti ei ole. =(

      Poista

Kiitos kommentistasi! Valitettavasti joudun väliaikaisesti laittamaan sanavahvistuksen päälle. Roskapostia tulee niin kovasti. =(