Nyt voitin Tarjan kyökin arpajaisissa tällaisen ihanan vaaleanpunaisen paketin. Näille löytyy varmasti käyttöä! Suuret kiitokset arvonnan järjestäjälle!
16.3.2010
Arvontavoitto
11.3.2010
Mehevä mustikkapiirakka
Mustikkapiirakka
3 munaa
4,5 dl sokeria
2,25 dl maitoa
6,75 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
200 g voita tai margariinia
mustikoita
muruseos:
50 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
0,25 tl leivinjauhetta
sopivasti jauhoja
1. Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
2. Lisätään seokseen sulatettu ja jäähtynyt voi.
3. Lopuksi lisätään vuorotellen osissa maito ja keskenään sekoitetut kuiva-aineet.
4. Kaada taikina uunipellille ja ripottele päälle mustikoita.
5. Tee muruseos. Sulata voi ja lisää siihen sokeri.
6. Sekoita pieneen määrään vehnäjauhoja leivinjauhe ja lisää voi-sokeriseokseen.
7. Lisää jauhoja kunnes muruseos on sopivan jauhoista ja ripottele se piirakan päälle.
8. Paista 225 asteessa kunnes piirakka saa hieman väriä.
7.3.2010
Hääkakut
"Kaksin aina kaunihimpi.
Kaksin kaiketi parempi.
Kaksin on kalat vedessä,
kaksin ilman lintusetkin.
Kaksin kaikista parahin."
Viikonlopun hääkakku-urakka on nyt onnellisesti ohi. Ihan kommelluksitta ei 12 kakun tekeminen sujunut, mutta onneksi kuitenkin suuremmalta katastrofilta säästyttiin.
Morsian halusi häihin pääkakuksi 3-kerroksisen suklaakakun varakakkuineen, 2 tavallista mansikkatäytekakkua sekä kahdenlaisia hyytelökakkuja. Lisäksi tuli kaksi erityisruokavalio-kakkua, gluteeniton sekä yhden hengen pikkukakku, jossa kiellettyjen listalla olikin sitten melkein kaikki ainekset mistä kakkua ylipäätänsä voidaan tehdä. :) Onneksi pääsin tekemään kakut hääpaikan isoon keittiöön.
Pääkakkuun tuli suklaakakkupohja sekä valkosuklaa-pätkismousse. Päällä kuten yleensäkin ohut kerros kermavaahtoa sekä mmf. Kukat ja lehdet marsipaania, köynnös pikeeriä.
Pikeeri-köynnösten teko takkuili kyllä toden teolla. Kun sain kaksi ylintä kerrosta joten kuten onnistumaan, ratkesi pursotuspussi ja pussin sisältö roiskahti minneppä muualle kuin ylimmän kerroksen päälle. Ei siis muuta kuin "pesemään" kakkua ja aloittamaan alusta. =)
27.2.2010
Sitruuna-marenkipiiras
Nyt on kevät, tai ainakin se on jo kovaa vauhtia tulossa. Pakkastakin on pitkästä aikaa ihan siedettävästi, vain 5 astetta. Auringonvalon lisääntymisen myötä, alkaa tehdä mieli kaikkea sitruunaista, sitruuna kun on ainoa sitrushedelmä jota minä voin syödä.
Pin It now!
Maailman ihanimmat leivonnaiset-kirjasta löytyi tällainen sitruunapiiraan ohje. Aiemmin olen tehnyt vähän eri ohjeella, mutta hyvää oli tämäkin. Pikkasen saisi olla kirpsakampi täyte, mutta sitruunamehun määräähän voi kukin lisätä oman maun mukaiseksi.
Lemon meringue pie eli Sitruuuna-marenkipiiras
Taikina:
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
1 rkl vettä
Täyte:
1,5 dl sokeria
2 dl vettä
1 dl sitruunamehua
2,5 rkl maissitärkkelystä
4 keltuaista
50 g voita
1 rkl vaniljasokeria
Marenki:
4 valkuaista
1,5 dl sokeria
- Voitele ja jauhota n. 24 cm:n ip-vuoka.
- Sekoita pohjaa varten kuivat aineet ja pehmeä voi.
- Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin 15 minuutiksi.
- Lämmitä uuni 200 asteeseen ja paista pohjaa n. 20 minuuttia.
- Valmista pohjan paistuessa täyte. Mittaa kaikki aineet kattilaan, voita ja vaniljasokeria lukuun ottamatta. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee ja kiehahtaa.
- Nosta kattila sivuun ja vatkaa joukkoon paloiteltu voi ja vaniljasokeri.
- Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen.
- Kaada täyte pohjan päälle ja lusikoi päälle valkuaisvaahto.
- Kypsennä piirasta noin 10 min., kunnes marenki saa kauniin värin. Piiras on parhaimmillaan heti kun se on jäähtynyt.
22.2.2010
Logica-lippis
Marsipaanilla päällystäminen ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, kuten etenkin toisiksi viimeisestä kuvsta hyvin näkee. Marsipaanilevystä taisi tulla liian paksu, joten se hieman repeili alareunasta.
Kakussa on suklaakakkupohja, jonka ohje löytyykin täältä. Kostukkeena kevytmaitojuomaa. Täytteenä valkosuklaa-pätkismousse. Päällä keltaiseksi värjätty marsipaani ja alla kerros sokerikreemiä. Mielipiteitä kakun mausta otetaan kiitollisena vastaan. ;D
Valkosuklaa-Pätkismousse
2,5 dl kermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
70 g valkosuklaata
2 Pätkis-patukkaa
2 rkl vettä
2 liivatelehteä
sokeria maun mukaan
1. Laita liivakot pehmenemään kylmään veteen.
2. Notkista tuorejuusto.
3. Vaahdota kerma.
4. Liota liivakot kuumaan vesitilkkaan ja lisää seos tuorejuuston sekaan.
5. Sulata valkosuklaa ja toinen pätkis. Lisää suklaaseos kermavaahtoon.
6. Pieni toinen Pätkis murusiksi ja lisää kermavaahtoon.
7. Sekoita varoen tuorejuusto-liivateseos ja kermavaahto.
8. Mausta tarvittaessa sokerilla.
19.2.2010
Rouva Koiviston kahvikakku
Reseptin alkuperästä minulla ei valitettavasti ole mitään tietoa, vaan ohjeen on äitini saanut työkaveriltaan muutama vuosi sitten. Vielä ei olla kakkua maisteltu, mutta äitini mukaan tämä on tosi hyvää ja tunnetustihan äidit ovat aina oikeassa.

Pin It now!
Rouva Koiviston kakku
200 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
3 munaa
1 tl pikakahvijauhetta
1 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
20 g mantelirouhetta (jätin pois)
150 g suklaarouhetta
1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää munat yksitellen välillä voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita keskenään kuiva-aineet ja suklaarouhe.
4. Lisää vaahtoon kerma ja kuiva-aineet.
5. Nostele taikina tasaisesti voideltuun kakkuvuokaan.
6. Paista 175 asteessa n. 1 tunti.
Tein neljä kakkua. Kaksi isoa (2 litran vuoka) ja kaksi pientä (18 cm ympyrä vuoka) kakkua, joihin tein yhteensä kolminkertaisen taikinan.
Koristeluun:
50 g voisulaa
1 rkl kaakaojauhetta
4 rkl kahvia
tomusokeria
suklaakarkkeja
1. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään.
2. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes seos on riittävän jämäkkää.
3. Koristele haluamallasi tavalla. Lisää pinnalle karkkeja, ennekuin kuorrutus kuivaa.
Lisätty 22.2.2010:
Nyt täytyy kyllä todeta, että äiti oli kuin olikin oikeassa, tämä nimittäin on HYVÄÄ! Maistelin nyt muutaman päivän maustunutta kakkua ja tästä tulee ehdottomasti yksi lemppareistani.
17.2.2010
Mamman marjapiiras
Tein lauantaina mustikkapiirakkaa tällä vanhalla tutulla, mutta niin hyväksi havaitulla ohjeella. Kermaviili uhkasi vanheta jääkaappiin, joten tälläkertaa kermaviili-versiona.
Mamman marjapiiras
pohja:
150 g voita (vähempikin riittää esim 100g)
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte:
2 dl kermaviiliä tai 200g tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
marjoja
Jauhoja kannattaa vaihdella, niin että laittaa esim. osan ruis-, graham- tai perunajauhoja.
1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää muna ja ja vatkaa huolellisesti.
3. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet.
4. Taputtele vuoan pohjalle ja reunoille.
5. Sekoita täytteen aineet keskenään.
6. Ripottele marjat piirakkapohjalle ja kaada päälle täyte.
7. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
12.2.2010
Ystävänpäivä medaljongit
Aikaisemmista pipari-yritelmistäni sisuuntuneena päätin jälleen yrittää yhteistyötä pikeerin kanssa. Ja uskomatonta, mutta totta, nyt meillä sujuikin jo aika hyvin.
Meidän oli tarkoitus siskojeni kanssa kokoontua meille istumaan iltaa kuluvan viikon torstaina, mutta sattuneesta syystä ilta jouduttiin perumaan. Alkuviikosta tein tyttöni kanssa medaljonkeja, joita oli sitten tarkoitus tarjota systereilleni. Nyt ne odottavat syöjäänsä jääkaapissa...
Ohje on joskus repäisty Kodin Kuvalehdestä, olisikohan vuoden 2002 tai 2003 joulunajan lehti, eli nämä on alunperin jouluherkuksi tarkoitettu. Olen tehnyt näitä aika usein ennekin, mutta nyt eka kertaa pikeerillä koristeltuna. Kokeilin monta erilaista koristelutyyliä. Ja viimeisimmässä kuvassa on lasten upeat medaljongit.
Vaniljamedaljongit
300 g voita
1 dl tomusokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 - 2 munaa
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää lopuksi jauhot. Anna jäähtyä peiteltynä jääkaapissa vähintään 1 tunti. Paista piparit 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Täyte:
1 keltuainen
2 rkl tomusokeria
1 dl kuohukermaa
100 g voita
2 tl vaniljasokeria
Mittaa kaikki täytteen ainekset kylminä kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi kokoajan sekoittaen. Täyte on valmis kun se sakenee ja muuttuu kellertäväksi. Anna jäähtyä hyvin.
Pursota täytettä jäähtyneelle piparille ja paina toinen kanneksi. Koristele haluamallasi tavalla.
Tunnisteet:
Piparit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)